Raumalaistunut Maria Perkkola auttaa joukkuekavereitaan pysäyttämällä rinkuloita ja hieromalla kipeitä paikkoja

SM-sarjan paras maalivahti lähtee kuun vaihteessa Kanadaan tähtäimessä kolmas maailmanmestaruus.

Marraskuussa vuonna 2013 Luvian Kiekko kertoi Facebook-päivityksessään 19-vuotiaasta maalivahtilupauksesta Maria Perkkolasta. Laitilalainen oli lähdössä ensimmäisiin ringeten aikuisten arvokisoihinsa.

Perkkola kertoi, että valinta oli yllätys ja naisten maajoukkuedebyytti toteutui aikaisemmin kuin hän ajatteli.

Nyt neljä vuotta myöhemmin Perkkola, 23, torjuu edelleen SM-sarjaa LuKissa ja on edelleen sarjan parhaita maalivahteja.

– Se ei sitten vissiin ole muuttunut, Perkkola naurahtaa asiasta kuullessaan.

Paljon on tosin muuttunutkin. Esimerkiksi osoite. Urheiluhierojaksi kouluttautunut Perkkola asuu ja työskentelee Raumalla.

Ihmiskehoon perehtymisestä on ollut hyötyä omassakin urheilussa. Korvan taakse on jäänyt muun muassa liikkuvuusharjoitteita ja venytyksiä, joista veskari ei ollut ennen kuullutkaan.

– Edelleen olen laiska venyttelemään. Mutta kyllä sen jäällä huomaa, jos ei ole tullut esimerkiksi rullailua tehtyä.

Hänen ammattinsa on luonnollisesti joukkuekaverienkin tiedossa. Palveluksia kysellään tämän tästä.

– Ei pöydän vieressä treenien jälkeen sentään jonoa ole. Ja tykkään työstäni, niin sitä voi tehdä välillä vapaaehtoisestikin, Perkkola vakuuttaa.

”Nuoruudesta olen kasvanut ainakin henkisesti. Hermot eivät mene niin helposti kuin joskus aikaisemmin. Nuorempana ne tahtoivat mennä vähän joka juttuun.”

Ringetteurallakin on tapahtunut. Perkkola on lähdössä jo kolmansiin MM-kisoihinsa hakemaan kolmatta maailmanmestaruuttaan.

Laitilan Jyskeen, Uudenkaupungin Jääkotkien ja Rauman Lukon lisäksi uran seuralistalle on piirtynyt myös Raision Nuorisokiekko, jonka riveissä Perkkola torjui Suomen mestaruuden.

LuKin tolppien välissä seisoo nyt kypsempi ihminen ja maalivahti. Kiitosta henkisen puolen kasvusta hän jakaa maajoukkueen maalivahtivalmentajalle Kim Forsblomille.

– Nuoruudesta olen kasvanut ainakin henkisesti. Hermot eivät mene niin helposti kuin joskus aikaisemmin. Nuorempana ne tahtoivat mennä vähän joka juttuun, Perkkola hymähtää.

Perkkola valitsi täksi kaudeksi mielenkiintoisen haasteen, kun hän palasi Suomen mestareiden riveistä Luvialle.2000-luvun takuumitalisti tekee uutta tulemista nuorella joukkueella, eikä lukeudu SM-sarjan ennakkosuosikkeihin.

– Me olemme näyttäneet, että hyvänä päivänä voimme voittaa kärkijoukkueetkin. Realismia on kuitenkin yrittää olla neljän parhaan joukossa, Perkkola tietää.

Juuri neljäntenä LuKi maajoukkuetauon kynnyksellä majailee. Siitä suurin kiitos kuuluu maailman parhaalle maalivahdille.Perkkola on SM-sarjan maalivahdeista torjuntaprosentillakin mitattuna omilla kymmenluvuillaan (91,54). Rinkuloita pysähtyy yli 50 harva se ilta.

– Näen sen vain positiivisena, että vetoja tulee. Nautin vaarallisista tilanteista ja tykkään haastaa itsenäni, Perkkola sanoo.

– Olen myös nauttinut siitä asetelmasta, että peleihin pystyy lähtemään rennommin fiiliksin. Ei ole sellaista painetta, että nyt olisi pakko voittaa.

Jos SM-sarjassa Perkkola saa nauttia usein altavastaajan asemasta, MM-kisoissa Suomi on ennakkosuosikki. Sinivalkoiset ovat vieneet lajin toisen suurmaan Kanadan nenän edestä viisi edellistä MM-kultaa.

Niistä Perkkola on juhlinut kultalaattaa vuosina 2013 North Bayssa ja 2016 Helsingissä.

Tänä vuonna MM-kisat pelataan marras-joulukuun vaihteessa Ontarion Mississaugassa. Suomen joukkue lähtee matkaan 26. päivä marraskuuta, mutta yksi jäsen on jo vastassa.

Joukkueen laitilalainen tähtipelaaja Susanna Tapani jäi jääkiekon maajoukkueturnauksesta lomailemaan Floridaan ja suuntaa sieltä suoraan MM-kisapaikalle.

Perkkolalle Sam Jacks Trophy, kaksiosainen MM-finaali Kanadaa vastaan, on loppuvuoden kohokohta.Suomen kiikarissa on luonnollisesti kulta.

– Kanada ei anna yhtään siimaa ja tulee varmasti kovaa päälle, mutta totta kai voittoputkea lähdetään puolustamaan, Perkkola linjaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut