Rauman saaristoluonto esittäytyy Luontoantin videoilla

Raumalaislähtöinen Antti Yrjölä on tallentanut videokamerallaan Suomen luontoa jo yli 40 vuoden ajan.

Raumalaislähtöinen, jo lähes 30 vuotta Kiikassa asunut Antti Yrjölä, eli "Luontoantti" on tallentanut videokamerallaan pääasiassa Lapin luontoa jo yli 40 vuoden ajan.

Vuosien aikana Yrjölä on kuvannut ja editoinut pelkästään Lapista kuvamateriaalia yli 1 000 tuntia. Kaikkiaan Yrjölä on ohjannut, kuvannut ja tuottanut kaikkiaan 30 videoelokuvaa.

Hän on vaimonsa Lean kanssa kiertänyt Lapin ohella myös eksoottisissa maissa ja tietenkin entisen kotikaupunkinsa tutuissa ympäristöissä.

Nyt hänen Rauman saaristossa kuvaamansa videoelokuvat on ladattu Luontoantin YouTube-videokanavalle kaikkien vapaasti katsottaviksi.

– Lean kanssa teimme Pitsiviikolla Rauman saaristoon retken, jonka kuvasin ja editoin 23-minuuttiseksi elokuvaksi. Selostan siinä kuvaa Rauman giälel, Antti Yrjölä kertoo. 

Toinen Luontoantti-kanavalle ladattu Rauman saaristoluontoa esittelevä ohjelma on Vaarien Vaellus, joka kuvattiin elokuussa. Siinä Yrjölä retkeilee pitkäaikaisen ystävänsä raumalaisen Jorma Vehmasen kanssa.

– Me olemme Jorman kanssa tehneet näitä retkiä yhdessä jo 60 vuoden ajan, Yrjölä selvittää. 

Yrjölä on julkaissut YouTubessa myös elokuvia Lapista, ja seuraavaksi kanavalle on tulossa kymmenittäin luonto-ohjelmia, joiden pääosissa ovat linnut.

– Ohjelmat on tehty niille, jotka eivät itse pääse luontoon sekä retkeilystä kiinnostuneille. Toivonkin kaikille leppoisia katseluhetkiä.

Tuottelias kuvaaja on tarjonnut luontoelokuviaan Ylelle yrityksensä, LPL-videon, nimissä.Vuonna 1990 TV2 lähetti 10-osaisen Linnut-sarjan, ja vuonna 2000 TV1 esitti 6-osaisen Siivekkäiden maailma -sarjan.Viime vuosina Yrjölän ohjelmia ei ole televisiokanavilla nähty.

– Ohjelmani eivät ole kelvanneet kanaville seitsemääntoista vuoteen. Olen tuntematon, ja ohjelmani ovat liian ”kotikutoisia", Yrjölä harmittelee.

Jatkossa Antti Yrjölä aikookin ladata lisää luontoelokuviaan Luontoantti-YouTube-kanavalle.LPL-videon elokuvia on tallennettu myös DVD-videoiksi, joita löytyy esimerkiksi kirjastoista ympäri maata.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut