Remontti raikasti Presso Äyhön ilmeen

Rauman Presson uudistus on järjestyksessään toinen, joka ketjun kahviloissa on toteutettu lähiaikoina.

| Päivitetty

Joskus ikävistäkin asioista voi olla positiivinen seuraus.

Näin on käynyt esimerkiksi Rauman Äyhön Presso-Rosso Expressille.

Marraskuun alussa kahvila-ravintola jouduttiin sulkemaan mittavan vesivahingon vuoksi. Ravintolasalin yläpuolella olevan varaston yksi sprinkleri oli alkanut vuotaa, minkä seurauksena kaikki vedet valuivat alakertaan.

– Sali oli todella murheellisen näköinen, toimialajohtaja Tanja Paloluoto muistelee.

Korjaustyöt aloitettiin välittömästi, ja uusien kalusteiden tilaukset tehtiin nopealla aikataululla, sillä toimitukset piti saada kalusteille ja laitteille ennen joulua.

Monet valmistajat olivat kiinni joulun pyhät ja siten ravintolan avaus olisi siirtynyt pitkälle tammikuuhun.

– Saimme kuin saimmekin tilat melkein kuntoon ennen joulua, mutta päätimme kuitenkin lykätä uudistuneen Presson avajaisia joulun yli, Paloluoto kertoo.

Raikas ja moderni, mutta kodikas Presso-Rosso Express avattiin Äyhön kauppakeskuksessa 28. joulukuuta.

Rauman Presson uudistus on järjestyksessään toinen, joka ketjun kahviloissa on toteutettu lähiaikoina.

Ketjun kahviloiden ja ravintoloiden uudistus alkoi viime vuonna Oulusta, ja seuraavaksi uusiutumisvuorossa ovat Kuopion ja Kotkan toimipaikat.

Suosittu raumalainen lounaspaikka palvelee nyt entistä paremmin asiakkaita, sillä kaksipuolinen ruokalinjasto, erilliset juoma- ja kahvipisteet sekä astioiden palautuspaikat tekevät Pressossa asioimisen joustavaksi.

– Homma toimii niin, että tilaus maksetaan ensin kassaan ja sitten siirrytään ottamaan ruokaa, ravintolapäällikkö Mirjami Telen opastaa.

Lapsia varten ravintolasaliin on rakennettu leikkipaikka, sillä erityisesti lauantaisin Pressossa lounastaa paljon lapsiperheitä.

Presson ruokalistakin on uudistunut. Ravintolan henkilökunta tekee jatkuvaa kehitystyötä niin ruokien kuin leivonnaistenkin suunnittelussa. Kotiruokatyyppinen lounaslista uusiutuukin seuraavan kerran jo helmikuussa.

– Kuluttajat vaativat nykyään lounasruokailuun entistä enemmän terveellisyyttä ja tuoreita raaka-aineita. Me panostamme tuoreuteen ja itse tekemiseen. Vihannekset pilkotaan lounaspöytään täällä meidän keittiössämme, ja pullat paistetaan ja tuunataan paikan päällä, Telen kertoo.

Uutuutena lounaan hintaan kuuluu nyt myös ruokajuomana tarjolla oleva kivennäisvesi, jota asiakkaat voivat itse hakea juomapisteen hanasta.

Lounas on katettuna Pressossa arkisin kello 10.30–15 ja lauantaisin kello 10.30–14.30. Muuna aikana Rosso Expressistä saa pizzoja ja pasta-annoksia, myös kotiinviemisiksi.

Presso-kahviloita on Suomessa yhteensä 26. Ne ovat osa S-ryhmän ravintolakokonaisuutta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut