Saara Aalto tähdittää Rauma Rockia

Kansainvälistä uraa tekevä Saara Aalto esiintyy keväällä Rauman lisäksi vain kahdesti Suomessa.

Suomen kuumin kansainvälinen tähti Saara Aalto nousee toukokuussa järjestettävän Rauma Rockin lavalle.

– Kyllä, lähdimme tavoittelemaan tämän hetken kovinta suomalaista tähteä ja olimme onnekkaita, että Saaran ja meidän aikataulut osuivat kohdalleen, vahvistaa Rauman Lukon tapahtumapäällikkö Mikael Eklöf.

Britannian X Factor -ohjelmassa sensaatiomaisesti toiseksi sijoittunut Saara Aalto tekee keväällä pitkän Englannin-kiertueen. Kiertueen aikana hänellä on muun muassa kaksi esiintymistä Lontoon massiivisella The O2 Areenalla.

Rauma Rock järjestetään tänä keväänä viikkoa aikaisemmin kuin aikaisempina vuosina. Tänä vuonna rokataan Kivikylä Areenalla 20. toukokuuta.

Tapahtumapäällikkö Mikael Eklöf kertoo, että siirtoon vaikutti Saara Aallon aikataulu.

– Toukokuu on hankala aika järjestää tapahtumia, koska esimerkiksi monet suomalaiset artistit pitävät juuri silloin taukoa ennen festarikesän alkamista.

Saara Aalto on etenemässä kansainvälisellä urallaan, joten keikat Suomessa ovat harvinaista herkkua. Kevään aikana hän esiintyy kotimaassaan Rauma Rockin lisäksi kahdesti.

Saara Aalto ei tietenkään ole ainoa Rauma Rockin esiintyjistä.

Kaupungilla on liikkunut huhuja nimekkäästä ulkomaalaisesta esiintyjästä, mutta tällä hetkellä ne ovat edelleen huhun asteella.

– Neuvotteluja on käyty, mutta mitään ei ole vielä vahvistettu, joten en voi kommentoida asiaa, Mikael Eklöf vastaa.

Rauma Rockin esiintyjien ympärillä kuhisee jo senkin takia, että kyseessä on tapahtuman 10-vuotisjuhla.

– Juhlavuonna halutaan, että esiintyjät ovat viimeisen päälle.

Rauma Rock 20.5. Kivikylä Areenalla.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut