Samae Koskinen: ”Keikkailu ei tunnu edes työltä”

Tänään Rauman Varastoklubilla esiintyvä Samae Koskinen ei ota Korvalääke-yhtyeeseensä munapäitä.

Vuodesta toiseen jatkuva keikkapaikkojen kiertäminen on vienyt monen muusikon harhaan, jotkut jopa manan majoille.

Pitkät ajomatkat, valvominen ja takahuoneissa odottelu polttavat kynttilää molemmista päistä. Jotkut sekoittavat kierrettä ennestään alkoholilla.

Mutta sitten on muusikoita, jotka osaavat ottaa kiertämisestä oikeasti ilon irti.

Sellainen on tänään Raumalla esiintyvä Samae Koskinen.

– Keikkailu ei tunnu edes työltä, Koskinen kiteyttää.

Samae Koskisen Korvalääke-yhtye on tiivis porukka, joka tekee keikkailusta entistä miellyttävämpää.

– Tässä porukassa ei ole yhtään munapäätä, joka voisi pilata tunnelman. Kiertäminen on hyvin herkkää toimintaa. Yhdenkin tyypin negatiivinen käytös tai kyynisyys voi viedä fiiliksen kaikilta.

Samae Koskisen mukaan artistiudessa juuri keikkailu on parasta.

– Se on niin hienoa nähdä ihmisiä ja saada heiltä suoraa palautetta.

Kesäfestarikattaus on hänen mukaansa kirjava, iskelmästä rokkiin.

– Mulla on sitä historiaa indiemusiikin puolella, joten se varmasti osaltaan selittää sen, että festaritkin ovat niin erilaisia, Koskinen arvioi.

Festarikesän jälkeen yhtyeellä on tiedossa jälleen studiovaihe.

Seitsemännen soololevyn voi odottaa ilmestyvän ensi keväänä.

– Ympyrä sulkeutuu tietyllä tapaa, kun Riku Mattila tuottaa levyn.Riku Mattila tuotti 12 vuotta sitten Koskisen soolouran ensimmäisen Vol.1-levyn.

– Meillä on toimiva yhteistyökuvio. Odotan innolla studiohommia.Samae Koskinen soitti myös Riku Mattilan ja Kauko Röyhkän Kaksi lensi tuulen mukaan-levyllä.

Tuleva levy sai alkunsa hieman erikoisella tavalla.

– Olin aloittamassa esikoisromaanini kirjoittamista työhuoneella. Jotenkin se kuitenkin vain lipsahti siihen, että kirjoitinkin biisejä, Koskinen nauraa.

Kun biisejä oli kasassa kolmisenkymmentä, hän tajusi että levyähän hän oli tekemässä.

– Mulla lähtee keväisin vähän mopo käsistä. Kun valo lisääntyy, menen aina ylikierroksilla ja myös biisejä tulee silloin.

Vaikka kevät vaikuttaa häneen kuin sähköisku, Koskinen kuvailee tulevan levyn kappaleiden olevan tunnelmaltaan hieman edeltäjiään tummempia.

– Tässä vaiheessa se on vielä sellaista tunnustelua, mutta sellaista sävyä siellä on.

Kappaleissa kitarat helkkäävät ja harmoniat voisivat olla Jeff Lynnen vuonna 1985 kirjoittamia.

Samae Koskinen tunnetaan aurinkoisista ja positiivisista poplauluista, kuten Hyvä päivä (2013) ja Aurinko, ystävä ja kaljaa ja Hillitön elämä (2017).

Duurivoittoisuus ei rajoitu vain miehen kappaleisiin, vaan tavatessa hän vaikuttaa aina iloiselta ja elämänmyönteiseltä.

– Mä olen itse analysoinut sen niin, että mut kasvatettiin pelkäämään aina pahinta. Mutta nykyään suostu siihen. Haluan nähdä asioita toisin.

Ehkä erään uuden kappaleen nimi kertoo jotain tummemmista tunnelmista ja toisin näkemisestä.

Sen nimi on Kaikki on perseestä (paitsi sä).

Samae Koskisen Korvalääke Varastoklubilla tänään kello 23.30.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut