Sote-valiokunnassa istuva Salonen: "Ollaan niin isojen asioiden äärellä, että ei voi tehdä hutiloiden"

Satakuntaan on tekeillä yhden sote-keskuksen malli. Kansanedustaja Kristiina Salosta (sd.) yksityiskohdat mietityttävät vielä.

Sote-uudistusmylly jatkaa pyörimistään. Perustuslakivaliokunnan viimeperjantainen lausunto ei uudistusta vielä kaatanut, mutta selviä muutoksia siinä vaaditaan.

Satakunnan maakunnassa valmistelu jatkuu kaikesta huolimatta suunnitelmien mukaan, kertoi vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä lausunnon tultua julki. Tavoitteena on Aro-Heinilän mukaan uudistuksen toteuttaminen vuoden 2020 alusta lukien.

Uutta tietoa Satakunnan sote-ratkaisuista saatiin, kun sote-muutosjohtaja Terttu Nordman kertoi Länsi-Suomelle, että Satakuntaan aiotaan ajaa yhden ison julkisen sote-keskuksen mallia.

Perusteltua on olettaa, että keskus tulee Poriin. Nordman tarkentaa tätä juttua varten Länsi-Suomessa esittämäänsä argumenttia siitä, että yhden keskuksen malli takaisi palvelujen saatavuuden paremmin kuin useamman, 4–7 keskuksen malli.

– Jos keskuksia on useampi, jokainen niistä muodostaa oman yksikkönsä. Asiakkaita ne haluavat mahdollisimman paljon, koska tämän lakiesityksen mukaan jokaisesta tulee kapitaatiokorvaus ja asiakasmaksu, eikä muuta rahaa tule. Puolen vuoden päästä pienemmillä yksiköillä ei olekaan silloin enää mahdollisuutta toimia, selvittää Nordman.

Ehdotetussa mallissa siis esimerkiksi Rauman aluesairaala tulee olemaan yksi sote-keskuksen toimipisteistä.

Resursseja tulee Nordmanin mukaan olemaan käytössä tällöin enemmän, kun resursseja voidaan jakaa tasaisesti eri toimipisteiden kesken.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa istuu myös raumalaiskansanedustaja Kristiina Salonen (sd.). Hän kertoo kuulleensa Satakuntaan suunnitellusta yhden sote-keskuksen mallista ensimmäisen kerran viikko sitten Satakunnan kansanedustajien tapaamisessa.

– Mallissa on tiettyjä yksityiskohtia, jotka vielä mietityttävät minua suhteessa tulevaan lainsäädäntöön. Haluaisin varmistaa, ettei Satakunnassa tehdä ainakaan mitään sellaisia linjauksia, joita lainsäädäntö ei tukisikaan.

Sote-valiokunnassa tehdään tällä hetkellä pitkää päivää. Salonenkin on joutunut raivaamaan kalenterista tilaa jokapäiväisille kokouksille.

– Ollaan niin isojen asioiden äärellä, että tätä työtä ei voi missään nimessä tehdä hutiloiden.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut