Taipuvan Luotisuoran avaruuslaiva palaa kotigalaksiin

Ulkomaillakin keikkaillut raumalaisyhtye Taipuva Luotisuora palaa lavalle lauantaina Raumalla.

Viisitoista vuotta sitten Raumalla perustettu progressiivista rockia soittava Taipuva Luotisuora ei ole ollut aktiivinen pariin vuoteen.

Lukuisissa kokoonpanoissa ja musiikkiprojekteissa mukana olevat muusikot palaavat tänään tositoimiin, kun Taipuva

Luotisuora soittaa keikan kotikaupunkinsa kulttuurikuppila Brummissa.

– Kaikki ovat innoissaan tästä. Hienoa päästä soittamaan pitkästä aikaa Luotsikan biisejä. Ja vielä Raumalla, fiilistelee kitaristi Ville Eriksson.

Taipuva Luotisuora on ikuistanut musiikkiaan kuudelle eri tallenteelle, joista viimeisin, 8 ilmestyi vuonna 2013.

Elektronista musiikkia SVRINA -yhtyeessä viime vuodet tehnyt Ville Eriksson kertoo, että Taipuva Luotisuora on tekemässä myös uutta materiaalia.

– On ollut jo pitkään kova polte tehdä Luotsikalle uusia kappaleita. Ollaan juteltu, että ehkä seuraavaksi voitaisiin mennä hieman elektronisempaan suuntaan.

Vaikka Taipuvan Luotisuoran musiikkia moni pitää avaruudellisena progressiivisena rockina, siinä on elementtejä myös kansanmusiikista.

Kevään aikana Taipuva Luotisuora soittaa Rauman lisäksi kaksi keikkaa huhtikuun lopussa Turussa.

Keikkojen järjestäminen ja keikkasettien harjoittelu on vaikeaa, sillä yhtyeen jäsenet ovat levinneet ympäri Suomea.

Treenit järjestetään yleensä Turussa, jonne on suhteellisen lyhyt matka kaikilta.

– Osalle on tullut perheenlisäystä ja muutenkin kaikki ovat tosi kiireisiä. Mutta onneksi jokainen pystyy treenaamaan tahoillaan. Keikalla kaikki loksahtaa paikoilleen.

Taipuva Luotisuora ja Sisare lauantaina 25.3. Brummissa.

Taipuva Luotisuora esiintyi kaksi vuotta sitten Italiassa. Alla näyte italialaisen Cycle-klubin keikalta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut