Tivolikin saapui Rauman satamaan

Satama eri toimintoineen näyttäytyy yleisölle tänään lauantaina avoimet ovet -tapahtumassa.

– Meillä on yleisölle nyt paljon uutta näytettävää. Viimeksi satamassa oli avoimet ovet vuonna 2011. Sen jälkeen täällä on tapahtunut paljon, Rauman Satama Oy:n hallintojohtaja Tanja Angelova toteaa.

Tänään lauantaina kello 10–15 järjestettävässä tapahtumassa yleisö näkee bussikierroksella muiden muassa sataman uuden pidennetyn konttilaiturin, Petäjäksen uudet kentät sekä parhaillaan pystytettävänä olevan ison nosturin.

Satamakierroksen aikana saa halutessaan osallistua koko perheelle suunnattuun tietokilpailuun, johon vastanneiden kesken arvotaan palkintoja.

Sataman näyttelyalueella voi tutustua Euroports Rauma Oy:n moderniin lastinkäsittelykalustoon sekä viranomaisten kalustoon.

Alueen yritykset ja viranomaiset esittäytyvät yleisölle varasto numero 9:ssä.

Länsi-Suomen merivartioston vartiolaiva Uisko, Finnpilotin luotsikutteri sekä Alfons Håkansin hinaaja Jupiter kiinnittyvät laituriin, jossa yleisö pääsee tutustumaan niihin.

Rauman merivartioasema tuo Uiskon viereen merivartioston kalustoa, moottorikelkan ja mökijän. Paikalle saapuu myös merivartiokoira Cally ohjaajansa kanssa.

– Näillä näkymin Rajavartiolaitos järjestää pintapelastusnäytöksen helikopteri Super Pumalla kello 12, mikäli sitä ei tarvita varsinaisissa työtehtävissä, Angelova vinkkaa.

Avoimissa ovissa esitellään myös Tullin ja Satakunnan pelastuslaitoksen kalustoa, ja mikäli virkatehtävät niin sallivat, poliisikin piipahtaa satamassa.

Aito merkikarhu opettaa yleisölle solmujen tekoa SAMKin tehtäväpisteessä, ja komeasta musiikista vastaa Rauman Poikasoittokunta.

Paikalla on myös Suomen merimieskirkon edustaja.

Tivoli Seiterä on pystyttänyt tapahtuma-alueelle Pilvenpyöränsä, jonka kyydissä pääsee ihastelemaan satamaa yläilmoista. Hieman rauhallisempaa menoa tarjoaa Eläinkaruselli.

Nähtävän ja koettavan lisäksi sataman avoimissa ovissa on tarjolla merimiesten herkkuruokaa eli lapskoussia, munkkia, kahvia ja mehua.

Tanja Angelova muistuttaa, että kulkeminen tilaisuuteen tapahtuu ainoastaan Karin kentältä (Sahankatu) järjestetyillä opastetuilla linja-autokuljetuksilla.

Bussit eivät pysähdy matkalla ottamaan tai jättämään matkustajia.

Non-stop-kuljetukset lähtevät noin viiden minuutin välein alkaen kello 9.45. Viimeinen bussi sataman suuntaan lähtee kello 14.15.

– Koska satamassa tehdään töitä lauantaisinkin, liikkuminen satama-alueella on sallittu vain rajatulla alueella, ja siirtyminen paikasta toiseen on mahdollista vain linja-auton kyydissä, Angelova huomauttaa.

Viime kerralla eli vuonna 2011 sataman avoimet ovet keräsivät noin 1 500 kävijää. Tänä lauantaina alueelle odotetaan tuplamäärää eli 2 000–3 000 vierailijaa.

Rauman sataman avoimet ovet -tapahtumassa ovat mukana:

  • Rauman Satama Oy

  • Euroports Rauma Oy

  • Baltic Tank Oy

  • Suomen Viljava Oy

  • Alfons Håkans Oy

  • Finnpilot Oy

  • Satakunnan pelastuslaitos

  • Länsi-Suomen merivartiosto

  • Tulli

  • Poliisi

  • Satakunnan ammattikorkeakoulu

  • Suomen merimieskirkko

  • FresCo-ravintolat

  • Telko

  • Satamaan pääsee vain non-stoppina kulkevien linja-autojen kyydissä.

  • Ensimmäinen kuljetus Karin kentältä lähtee klo 9.45 ja viimeinen klo 14.15.

  • Kuljetukset lähtevät noin viiden minuutin välein.

  • Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.

  • Alle 10-vuotiaat lapset vain aikuisten seurassa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut