Työntekijät ostivat Rauman Fysikaalisen hoitolan

Iiris Rönnblad myi yrityksensä Hannakaisa Mäkitalolle ja Hanna Teerialholle.

40 vuotta Rauman Fysikaalisessa hoitolassa yrittäjänä työskennellyt Iiris Rönnblad on jättämässä säännöllisen päivätyönsä.

Niinpä syys-lokakuun vaihteessa yrityksessä allekirjoitettiinkin kauppakirjat, joilla Iiris myi Rauman Fysikaalisen hoitolan koko osakekannan ja liiketoiminnan työntekijöilleen Hannakaisa Mäkitalolle ja Hanna Teerialholle.

– Kauan tätä kauppaa kypsyteltiin, mutta kun se tuli lopulta tehtyä, kaikilla oli heti sellainen fiilis, että näin tämän piti mennäkin, Hannakaisa Mäkitalo kertoo.

Hannakaisa on työskennellyt kahdeksan vuotta hoitolassa fysioterapeuttina ja Hanna viisi vuotta. Molemmat ovat erikoistuneet lasten fysioterapiaan, kuten hoitolassa erillisenä ammatinharjoittajana työskentelevä Liisa Lehtonenkin. Heidän lisäkseen yrityksen henkilöstöön kuuluu fysioterapeutti Pauliina Paakkinen.

– Lasten ja nuorten fysioterapia, erityisesti neurologinen fysioterapia, on meidän erikoisosaamisalaamme. Yksikään toinen fysikaalinen hoitolaitos Raumalla ei ole erikoistunut tähän alaan, Hanna toteaa.

Rauman Fysikaalisessa hoitolassa hoidetaan kaikenikäisiä asiakkaita – sananmukaisesti ”vauvasta vaariin”.Nuorimmat asiakkaat ovat olleet vain muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja.

– Vauvat, lapset ja nuoret tulevat meille kehitysvamman tai liikkumisen ongelman vuoksi. Heillä voi olla myös erilaisia kiputiloja tuki- ja liikuntaelimissä, Hanna luettelee.

– Työikäisillä on usein niska-ja hartiaseudun ongelmia. Aikuisneurologiaan taas kuuluvat esimerkiksi aivohalvaus- ja ms-tautipotilaat, Iiris Rönnblad jatkaa.

Hoitolaan hakeudutaan niin julkisen terveydenhuollon kuin yksityistenkin lääkäreiden lähetteillä.Yrityksen palveluihin kuuluvat monipuolisten fysio- ja lymfaterapioiden lisäksi muiden muassa akupunktio, allasterapia, kinesioteippaus ja faskiakäsittely.

Aivan kokonaan Iiris Rönnblad ei hoitolaa aio jättää, sillä hänen lymfaterapiaosaamisensa pitää hänet edelleen töissä.

Maanantaista perjantaihin avoinna oleva Rauman Fysikaalinen hoitola palvelee asiakkaita varsin joustavin aukioloajoin.Joinakin päivinä ensimmäiset asiakkaat saattavat saapua Nortamonkatu 18:ssa sijaitsevaan hoitolaan jo aamuvarhaisella.

Hannakaisa ja Hanna kehuvat kilvan yrityksessään vallitsevaa positiivista ilmapiiriä ja hyvää henkeä, joka on vuosien aikana välittynyt myös asiakkaille.

– Emme halunneet menettää tätä työyhteisöä ulkopuoliselle toimijalle. Siksi ostimme yrityksen itse, Hanna selvittää.

Tärkeimmäksi kilpailuvaltikseen nuoret yrittäjät mainitsevat tyytyväiset asiakkaat, jotka palaavat takaisin.

– Puskaradio toimii hyvin, Hannakaisa naurahtaa.

Liike-elämässä tapahtuu -juttusarjassa kerromme raumalaisyritysten uusista kuulumisista ja merkkitapahtumista.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut