Veneilijä, tunnetko jo Rocco-palvelun?

Veneiden pohjaan kiinnittyvä merirokko eli näkki on vaivalloinen puhdistettava.

Merirokko eli näkki on jokaiselle veneenomistajalle tuttu riesa. Tämä siimajalkainen äyriäinen kiinnittyy toukkavaiheen läpikäytyään pysyvästi kiinteään alustaan kuten kallioon, simpukan kuoreen tai ihmisten tekemiin rakenteisiin: laitureihin pojuihin ja alusten pohjiin.

Veneen pohjaan kiinnittynyt aikuinen merirokko tarttuu lujasti kiinni, joten sen puhdistaminen on vaikeaa ja työlästä.Pois se pitäisi kuitenkin saada, sillä runsas kasvusto hidastaa veneen vauhtia ja lisää polttoaineenkulutusta.

Pidä Saaristo Siistinä ry:n vuonna 2015 käynnistämä Rocco-palvelu ilmoittaa tekstiviestillä, milloin merirokko kiinnittyy Saaristomerellä.

Toukkien kiinnittyminen ajoittuu muutaman viikon jaksolle heinä–elokuussa.Kiinnittymisen jälkeen, noin parin viikon ajan, toukkien puhdistaminen onnistuu veneen pohjasta helposti.

Aikaisemmin merirokon kiinnittymisajankohdasta ei ole saanut tietoa, minkä vuoksi Pidä Saaristo Siistinä ry perusti jäsenilleen Rocco-palvelun.

Saaristomeren huoltoalus M/S Roopen miehistö seuraa kesällä toukkien kiinnittymistä kahden Saaristomerellä sijaisevan paneelin avulla.

Toinen paneeleista sijaitsee Turun Hirvensalossa ja toinen Trunsön saarella.

Koska merirokon kiinnittymisessä saattaa olla alueellisia eroja, tarkimmat tiedot saavat ne veneilijät, jotka liikkuvat Saaristomerellä.

Rocco-palvelu on yksi monista Pidä Saaristo Siistinä ry:n palveluista, jotka tähtäävät vesillä liikkujien ympäristötietouden ja -vastuun lisäämiseen.

Perinteisesti veneiden pohjien kasvustoa torjutaan antifouling-valmisteilla eli myrkkymaaleilla, jotka ovat haitallisia kaikille veden eliöille.

Haitat kohdistuvat erityisesti herkkien rannikkovesien ja satama-alueiden eliöstöön.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto suosittelee vaihtoehtoisten menetelmien käyttämistä veneen pohjien puhtaana pitämisessä.

Pohjan puhdistaminen mekaanisesti harjaamalla on yksi näistä menetelmistä. Siihen tarkoitukseen Pidä Saaristo Siistinä ry:n Rocco-palvelu on mitä parhain apu.

Pidä Saaristo Siistinä ry:n maksuton palvelu on tarkoitettu yhdistyksen jäsenille.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut