Vessapoliisi iskee Rauma-saliin!

Raumalainen punkbändi Vessapoliisi esiintyy lauantaina Rauma-salin Sounds 2018 -tapahtumassa.

Raumalta on tullut historian saatossa kovia punkbändejä, kuten Mellakka ja Pohjasakka.

Vessapoliisi jatkaa näiden legendojen linjaa ja vahvistaa otsikon sanonnan.

– Punkissa parasta on asenne.

16-vuotiaiden raumalaisnuorten bändi sai nimensä koulun kuulutuksesta, jossa ilmoitettiin että kouluun tulee vessapoliisit.

Lauantaina Vessapoliisi soittaa puolivuotisen uransa toisen keikan Rauma-salin Sounds 2018 -tapahtumassa.

Yhtyeellä on valmiina yksi oma biisi, mutta kantaaottavia sanoituksia on kirjoitettu jo useampaa biisiä varten.

Lainabiisejä löytyy Klamydialta, Ne Luumäet -yhtyeeltä, Tohtori Koiralta ja tietenkin Ramonesilta.

Vessapoliisin lisäksi Rauma-salin aluetapahtumassa esiintyvät viulu- ja selloduo Ella & Karo, huilukokoonpano Kolmihuilu, Räppiryhmä ja Rauman poikasoittokunta.

Yleisöllä on vapaa pääsy tähän Nuori Kulttuuri -aluetapahtumaan, jossa voi kuulla alueen nuorten lahjakkuuksien musisointia.

Esiintyvät ryhmät saavat asiantuntijaraadilta rakentavan sanallisen palautteen, ja tilaisuuden lopussa julkistetaan valtakunnalliseen tapahtumaan Mikkeliin valitut ryhmät.

Nuori Kulttuuri -toiminta kannustaa ja tukee lasten ja nuorten monipuolista harrastamista kulttuurin eri aloilla.

Toiminnalla rohkaistaan ja kannustetaan nuoria kulttuuriharrastuksiin asuinpaikasta, koulutuksesta, etnisestä tai kielellisestä taustasta riippumatta.

Sounds 2018 Rauma-salissa lauantaina 28.4. kello 11–13. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut