Eläinsuojelujärjestöt: Koe-eläinkasvattamolla vakavia eläinsuojeluongelmia Ruotsissa – eläimiä myyty myös Suomeen

Suomalaiset yliopistot ovat hankkineet kaniineja koe-eläinkäyttöön ruotsalaiselta kanikasvattamolta, jossa eläinten oloissa on vakavia puutteita, kertoo Oikeutta eläimille -järjestö. Järjestö perustaa tietonsa Länsi-Götanmaan läänin viranomaisten tarkastusraporttiin.

Järjestö mainitsee Lidköpings Kaninfarmin puutteina esimerkiksi ahtaat häkit.

Kaneja kasvattamolta tilanneet Itä-Suomen yliopisto, Turun yliopisto ja Jyväskylän yliopisto kertovat, että kanit ovat olleet hyväkuntoisia. Yliopistoilla ei ollut syytä epäillä väärinkäytöksiä.

Esitettyjen väitteiden johdosta yliopistot kertovat STT:lle arvioivansa kanien ostoa kasvattamolta uudelleen.