Oikeuden puheenjohtaja päätti: Turun puukottajan kuuleminen päätetään tältä päivältä, huomenna yritetään uudelleen

Oikeuden puheenjohtaja on päättänyt, että Turun puukottajan kuuleminen päätetään tältä päivältä. Kuulemista yritetään huomenna uudelleen.

Turun puukkoiskun käsittely sai tänään erikoisen käänteen lounastauon jälkeen. Saliin tuotu puukottaja ei suostunut enää istumaan tuolilleen, koska "hän joutuisi helvettiin". Oikeuden puheenjohtaja yritti saada hänet jatkamaan kuulemista seisaaltaan. Lopulta mies poistettiin salista, kun yhteisymmärrykseen ei päästy.

Oikeus piti tauon, jonka aikana puukottajan asianajaja Kaarle Gummerus keskusteli miehen kanssa tulkin välityksellä. Hän kertoi saliin palattuaan, että hänen päämiehensä tila on sellainen, ettei kuulemisen jatkaminen onnistu tänään.