Sipilä: Presidentinvaalien tulos voi vaikuttaa jatkopäätökseeni

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan presidentinvaalien tuloksella voi olla vaikutusta siihen, hakeeko hän jatkoa keskustan puheenjohtajana ensi kesänä.

Sipilä on asettanut jatkokautensa ehdoksi, että hallituksen saavutukset täyttävät tavoitteet ja että hänellä on keskustan kentän tuki. Sipilä sanoi Ylen pääministerin haastattelutunnilla, että presidentinvaalien tulos voi vaikuttaa kentän tukeen.

Keskustan presidenttiehdokkaan Matti Vanhasen kannatus on ollut noin kahdessa prosentissa.

Sipilä aikoo kertoa jatkosuunnitelmistaan huhtikuussa puoluevaltuuston kokouksen jälkeen.