Ensikertalaiset lähtevät EM-Berliiniin imemään oppia maailman kärjeltä, eivät kisaturisteiksi: "Eihän kukaan voi suoraan huipulle mennä"

Krista Tervo kuittasi Laitilassa 22-vuotiaiden moukarimestaruuden. Oman ikäluokan SM-kisa oli hänelle välietappi Kalevan kisojen ja Berliinin EM-kisojen lomassa. Kuvat: Eetu Setänen

Krista Tervolle ja Helena Leveelahdelle yleisurheilun nuorten SM-kisat Laitilassa kävivät hyvästä verryttelystä ensi viikolla alkavia Berliinin EM-kisoja varten.

Molemmat ovat ikäluokkansa kärkiurheilijoita, Tervo, 20, moukarinheitossa ja Leveelahti, 18, kiekonheitossa. He ovat nousseet jo mitalitasolle Kalevan kisoissa ja kilpailleet nuorten EM- ja MM-kisoissa.

Seuraavan askeleen aikuisten arvokisatasolle Tervo ja Leveelahti ottavat Berliinin EM-kisoissa. Ensikertalaisille kokemus on todella tärkeä.

– Onhan jo nuorten arvokisoissa ollut isojen kisojen tuntua, mutta olen varma, että tuolla on tunnelma vielä ihan eri luokassa.

Siellä on samassa rivissä maailman kovimpien naisten kanssa, se on oikeasti aika siistiä, Tervo kuvailee.

– Isoissa Euroopan kisoissa pääsee näkemään aikuisurheilijoita, jotka tekevät elääkseen urheilua. Siinä saa niin paljon oppia siitä, miten huiput esimerkiksi verryttelevät ja toimivat kisan aikana. Sellaista oppia mitä ei kotimaasta ole vielä saanut, Leveelahti myötäilee.

Leveelahti sai maailman kärjen tasosta maistiaisen aiemmin tänä kesänä Paavo Nurmen kisoissa, joissa Kroatian Sandra Perkovic pisti kenttäennätyksen uusiksi tuloksella 66,22.

Leveelahti heitti heinäkuussa ennätyksellään 56,80 nuorten MM-hopeaa.

– Lähden Berliinin rennoilla fiiliksillä katsomaan, miten menee. Kolme heittoa tai enemmän, Leveelahti ilmoittaa.

Helena Leevelahti verrytteli Berliinin EM-kisoja varten kuittaamalla 19-vuotiaiden Suomen mestaruuden niin kiekonheitossa kuin kuulantyönnössäkin.

Tervo laittoi kesäkuussa 22-vuotiaiden Suomen ennätyksen uusiksi lukemiin 69,42. Maailmantilastossa Tervo on sijalla 31, mutta vastaava kaari Berliinissä voisi tuoda paikan 12 heittäjän EM-finaalissa.

– Lähden yrittämään parhaani, että pääsisin finaaliin. Tunnen, että siihen on mahdollisuudet, mutta päivän kunto on sitten mitä on, Tervo pohdiskelee.

Kun urheilija sanoo lähtevänsä tekemään parastaan, osa tv-vastaanottimien äärelle näissäkin kisoissa kerääntyvästä kansasta näkee punaista.

Suomella on yleisurheilussa niin menestyksekäs historia, että peruskatsoja odottaa mitaleja. Menestysnälkäinen yleisurheilufani ihmettelee, miksi urheilija edes lähetetään kisoihin, jos hänellä ei ole ennätyskunnossakaan mitalimahdollisuuksia.

– Jostain kaikkien pitää aloittaa, Tervo muistuttaa.

– Eihän kukaan voi suoraan huipulle mennä. Pakkohan arvokisoihin on ensin mennä altavastaajana ja sitä kautta nousta kohti huippua.

Parhaansa yrittäminen on klisee, mutta mitä muutakaan urheilija toisaalta voisi tehdä. Jos esimerkiksi moukarin ykkösnaisen Puolan Anita Wlodarczykin taso on kymmenen metriä pidemmällä, hölmöä Tervon olisi Euroopan mestaruudestakaan uhota.

– On jotenkin suomalainen näkökanta, että jos ei aina pääse omaan parhaaseen tulokseen, niin on vain kisaturistina mukana, Tervo toteaa.

Tervo huomauttaa, että jokainen EM-kisoihin lähtevä urheilija haluaa varmasti saada itsestään parhaan irti ja pärjätä. Silti on todennäköistä ja kuuluu urheiluun, että joku pettyy.

– Moni urheilija luo jo itselleen paineita ja toivoo onnistumista. On mielestäni todella ikävää, jos sitten epäonnnistumisen hetkellä vielä ulkopuoliset ihmiset lyttäävät, Tervo harmittelee.

Kokonaan toinen tarina sitten onkin, mitä suomalaisessa yleisurheilussa pitäisi tehdä paremmin, että yhä useamman urheilijan parhaansa yrittäminen tarkoittaisi samalla myös mitalista taistelua.