Entiset valmentajat kehottavat tennislupaus Aerilaa ulkomaille

Raumalainen on voittanut viimeisen kuukauden aikana kaksi Suomen rankingin top10-pelaajaa.

| Päivitetty

Saara Aerila lähestyy Suomen naistenniksen kärkeä. Raumalainen on voittanut viimeisen kuukauden aikana kaksi Suomen rankingin top10-pelaajaa: TaTS:n Milka-Emilia Pasasen (6.) ja HVS:n Lisa Humalojan (10.).

Vuonna 1997 syntynyt Aerila on noussut hämmästyttävän nopeasti haastamaan kotimaan terävintä kärkeä.Asia ei tosin tule yllätyksenä Markus Kuuselalle, jonka valmennukseen Aerila juniorina siirtyi Markku Suhosen kanssa otettujen ensiaskelien jälkeen.

– Ymmärrän kauhean hyvin, että Saara on puhjennut kukkaaan, Hän on kypsynyt henkisesti, Kuusela tiivistää.

Erityisesti liikkuminen parantunut Turussa

Henkisen puolen loikkauksen allekirjoittaa myös Rauli Mäki, joka valmensi Aerilaa Raumalla 14-vuotiaasta aina viime vuoteen.

– Saaralle on nyt tullut voittoja ja hän on pärjännyt. Sitä myötä itseluottamus kasvaa. Aikanaan hänellä oli sitä ongelmaa, että hän oli valmis epäonnistumaan ja häviämään, Mäki kertoo.

Mäen mielestä kehitystä on toki tapahtunut oikeastaan jokaisella osa-alueella.

Harjoitusmäärät ja -laatu pomppasivat uuteen ulottuvuuteen viime syksynä, kun Aerila alkoi käydä pari kertaa viikossa TVS:n kreikkalaisen Taxiarchis ”Akis” Amoutzasin opissa Turussa. Amoutzas panostaa erityisesti fysiikkapuolen harjoituksiin, mikä onkin näkynyt Aerilan liikkumisessa.

Seuraava askel häämöttää ulkomailla

Yhtä mieltä Kuusela ja Mäki ovat siitä, että Aerilan pitäisi päästä seuraavaksi harjoittelemaan ja kisaamaan ulkomaille. Aerila kertoi maaliskuussa Raumalaiselle, että on miettinyt yrittävänsä pelaamaan yliopistotennistä Pohjois-Amerikkaan.

– Se on yksi tie, Mäki sanoo.

– Olen sanonut Saaralle, ettei hänen tarvitse olla maailman huippu 15-vuotiaana, vaan hän voi olla sitä 24-vuotiaana, ja on siltikin nuori. Suomessa siihen ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia. Pitää ottaa riski ja lähteä, että pääsee treenaamaan aamulla ja illalla.

Kuusela painottaa myös kisojen merkitystä.

– Kansallisista kilpailuista ei ole Saaralle enää paljon iloa. Hänen pitää päästä ITF-tason kisoihin ja saada sieltä pisteitä, joiden avulla hänet noteerataan maailmalla.

Pisteiden saaminen ei ole aivan yksinkertaista, sillä vaikka Suomessa ja lähi-Euroopassa kyllä järjestetään ITF-tason kisoja, karsinnoista pitäisi selvitä vielä pääsarjaan. Esimerkiksi toinen raumalaislupaus Tuomas Heinonen on napannut pari ITF-karsintavoittoakin, mutta pisteitä heruu vasta pääsarjasta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut