Fera ei saanut runkosarjalle loppuhuipennusta, mutta tavoite täyttyi

Raumalaiset tekivät räpylävirheitä ja Janette Lepistö paukutti juoksuja.

Fera ei saanut loppuhuipennusta naisten Superpesiksen runkosarjalleen, sillä Lapuan Virkiä haki perjantaina Otanlahdesta 0-2 (1-3, 1-7) -vierasvoiton.

– Tämä oli sarjassamme Lappajärvi-peli, Feran kapteeni Miia Tervonen tuhahti ja viittasi kesän toistaiseksi pahimpaan mahalaskuun.

Silloin tosin Fera konttasi omaa saamattomuuttaan. Tällä kertaa vastassa oli yksi sarjan kärkijoukkueista, joiden avainpelaajat olivat iskussa.

Jenna Kammi-Rahnasto oli lukkarina vakuuttava, tykkilyöjä Janette Lepistö paukutti seitsemän juoksua ja kärkietenijä Silja Syrjälä sai tulla viisi kertaa kotipesään kädet pystyssä.

Samaan aikaan Fera ei pystynyt parhaimpaansa, joten voittajasta ei ollut epäselvyyttä.

– Ei meillä ollut sisäpeliä. Yleensä meille ei tule räpylävirheitä, mutta nyt niitä tuli varmaan enemmän kuin koko kaudella, Tervonen harmitteli.

Feran tavoite kuitenkin täyttyi. Raumalaiset pelasivat itsensä seitsemän parhaan joukkoon ja ylempään jatkosarjaan.

Runkosarjan sijoitus on viides tai kuudes. 

– Siis tuntuu tosi hyvältä. Ykköstavoite oli päästä seitsemän joukkoon, ja se on nyt tehty. Näytimme, että emme ole mitään viimeisiä, Tervonen kommentoi.

Feran kausi jatkuu keskiviikkona vierasottelulla, jossa vastustaja on joko Kirittäret tai Pesäkarhut. Jatkosarjan ensimmäisen kotipelin vuoro on ensi viikon perjantaina.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut