Fera haki puhtaasti pisteet Kankaanpäästä

Rauman Fera vei ottelun Mailajunioreita vastaan puhtaasti 2-0 (2-0, 8-0).

Rauman Fera haki Kankaanpäästä keskiviikkona täysin puhtaat kolme pistettä, kun Mailajuniorit ei saanut Ykköspesiksen kamppailussa aikaan juoksuakaan. Ottelu päättyi Feralle 2-0 (2-0, 8-0).

– Nollapeli on aina nollapeli. Vastustajalla ei onnistunut tänään oikeastaan mikään. Sen vuoksi tämä ei ollut mikään maailman vaikein tehtävä. Toisaalta vastustajalla on silloin aina vaikeaa, kun ulkokenttä ei anna yhtään ilmaiseksi, Feran pelinjohtaja Juho Luoma totesi.

Vaikka Feralle riitti ensimmäisellä jaksolla kaksi juoksua mainiosti, olisi Luoman mukaan siinä pitänyt pystyä paljon parempaan.

– Toisella jaksolla sitten pelasimmekin sisällä jo laadukkaammin. Käytännössä ensimmäisen vuoron jälkeen peli oli taputeltu, kun löimme siihen neljä.

Feran kokoonpanosta puuttuivat tutut kärkietenijät muun muassa Heini Viitasen loukkaantumisen vuoksi.

Ensimmäisenä kentälle pyrki Kankaanpäässä Venla Tanhua, jolle Luoma jakoi kiitosta.

– Tämä oli häneltä kaikkiaan loistava peli. Hyvin pelasi ykköset hihassa ja ulkona hän oli totutun dominoiva, Luoma luonnehti.Nilkkansa B-tyttöjen pelissä nyrjäyttänyt Viitanen oli mukana Kankaanpäässä, mutta hänet oli merkitty kakkospelinjohtajaksi pöytäkirjaan.

Luoma toivoo, että nopea vaihtaja palaisi nopeasti riveihin.

– Meillä on heti torstaina B-tyttöjen kanssa todella tärkeä peli Hämeenlinnassa. Katsotaan pystyisikö jo siellä pelaaman.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut