Fera jysäytti pommin Jyväskylässä

Raumalaiset hakivat kolmen pisteen vierasvoiton Kirittäriltä.

| Päivitetty

Kirittäret jäi viime vuonna ensimmäisen kerran 16 vuoteen ilman mitalia, mikä sai käärimään hihat entistäkin tunnollisemmin.

Jyväskyläläisten jälki on ollut vakuuttavaa. Kirittäret jäi juhannustauolle maukkaimmalla mahdollisella tavalla, kaatamalla hallitsevan mestarin ja sarjakärjen Manse PP:n peräti kahdesti.

Alkukauden 11 otteluun mahtui kaksi tappiotakin, mutta nekin olivat tulleet kärkiseuroille.

Sitten tuli juhnnuksen jälkeinen torstai ja kotiottelu ailahtelevasti pelannutta Rauman Feraa vastaan. Ja kas, tappioita olikin pelin jälkeen kasassa kolme.

Fera latasi alkukauden kovimman pomminsa tiskiin. Se haki suorastaan sensaatiomaisen 0–2 (0–1, 5–6) -vierasvoiton.

– Lähdettiin nauttimaan tästä pelistä. Nautittiin, onnistumisia tuli kaikin tavoin ja tässä sitä ollaan, niputti Feran lyöjäjokeri Sini Grip kamppailun.

Hän oli raumalaisten sankari kolmella lyödyllä juoksullaan. Ensimmäinen onnistuminen antoi Feralle avausjakson voiton, ja kaksi seuraava nostivat vieraat toisella jaksolla johtoasemaan.

Johtoasemaan, josta Kirittäret ei enää noussut.

– Vähän nihkeä oli tuo ensimmäinen jakso molemmilta. Tai sehän oli ihan luokatonta pesäpalloa, Feran pelinjohtaja Tuomo Pekkala puuskahti.

– Ihan sama, millä tavalla pisteitä saadaan. Olen todella tyytyväinen näihin kolmeen pisteeseen. Todella tyytyväinen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut