Fera on B-tyttöjen hallimestari – joukkue nollasi Pesäkarhut finaalissa

Alkuturnauksessa hukassa ollut Feran lyöntipeli oli Porissa kohdillaan.

– Olo on todella tyytyväinen, vähän tyhjäkin, viime kaudella Pesäkarhujen organisaatiossa valmentanut Järvinen virkkoi finaaliottelun jälkeen.

Hänelle ei merkinnyt paljoa se B-tyttöjen halliturnauksen finaalin jälkeen, että hopealle jäi Pesäkarhut. Vaan se, minkälaisen polun joukkue kulki alkuturnauksesta palkintojen jakoon.

Feran B-tytöille matka Porin finaaliturnaukseen ei ollut mitenkään selvä. Paikka kaksipäiväisissä peleissä aukesi vasta tarkastuslaskelmissa, joissa Fera pääsi loppupeleihin juoksusuhteella.

Feran parhaana finaalissa palkittu, kolme juoksua lyönyt Tinja Töyrylä kuitenkin vakuutti, että lähtöasetelma ei pistänyt epäilyttämään.

– Tätä me lähdimme hakemaan. Usko oli kova, kun tänne eilen tulimme. Ei sellaista ajatusta ollut missään vaiheessa joukkueella, että tähän emme pystyisi.

– Ensimmäinen peli oli vähän nihkeä vielä, mutta toiseen ja kolmanteen alkoi lyönti kulkea. Tämä oli sitten paras pelimme. Emme antaneet räpylästä mitään ja löimme hyvin, Töyrylä totesi.

Järvinen oli pelaajansa kanssa samoilla linjoilla. Hän jopa totesi, että Porilla ei ollut ottelussa edes hirveästi saumaa.

Se piti myös paikkansa.

Pesäkarhut loi avausjaksolla vain kaksi kolmostilannetta ja toisella kolme.

Fera puolestaan loi tilanteita ja etenkin kotiutti hienosti niin merkistä kuin vaihtotilanteiden läpilyönneillä.

Juuri sisäpelissä joukkue kehittyi Järvisen mukaan eniten muutaman viikon aikana.

– Se on puhtaasti itseluottamuskysymys. Moni pelaaja kasvoi hienosti henkisesti, onnistumisia tuli kovassa paikassa. Nyt tiedän sen, mikä potentiaali tässä likoilla on, kun sisäpeli lähtee pyörimään.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut