Feran ensi kausi alkaa hahmottua – neljä pelaajaa sopi jatkostaan

Feran kanssa jatkosta sopinut 18-vuotias Tinja Töyrylä valittiin viikonloppuna tyttöjen Itä-Lännen parhaaksi pelaajaksi. Kuva: Juha Sinisalo

Rauman Feran tulevan kauden ryhmä alkaa hahmottua. Jo aiemmin sopimuksen tulevasta kaudesta tehneen Venla Tanhuan lisäksi Tinja Töyrylä, 18, Vilma Mäkelä, 22, Tilda Tuomi, 21, ja Jasmin Andreasen, 16, jatkavat myös jatkossa Raumalla.

Kahden vuoden sopimuksen tehneen Töyrylän jatko oli tärkeä, sillä Feran oma kasvatti on yksi maan kovimpia tulevaisuuden nimiä.

Sen hän on osoittanut jo kuluvalla kaudella, sillä hän on iskenyt 15 ottelussa 16 juoksua.

– On se silti kovin erilaista kuin tyttöjen puolella, jossa uppoaa helpommatkin lyönnyt, tällä kaudella viidessä tyttöjen Superpesiksen pelissä peräti 22 juoksua lyönyt Töyrylä sanoo.

Myös Andreasen on raumalaisten oma kasvatti. Hän sai ensimmäiset tuntumansa edustusjoukkueesta hallikaudella.
– Ensi kaudella on tarkoitus yrittää murtautua edustukseen. 2+1-mallinen sopimus oli looginen, sillä lukiokin kestää kolme vuotta, Andreasen perusteli.

Pesäkarhujen kasvatti Tilda Tuomi on erittäin tyytyväinen vuoden jatkosopimukseen. Pitkään kasvattajaseurassaan näyttöpaikkaa odottanut pelaaja on ollut kiitollinen saamastaan mahdollisuudesta.

– Sopimuksesta tuli tosi helpottunut fiilis, kun ei tarvitse stressata ja jännittää ensi kautta.

– Hyvin minut on otettu vastaankin, mitä nyt välillä tulee kuittailua, Tuomi kertoo.

Vilma Mäkelä saapui Raumalle hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin Tilda Tuomikin. Tie kasvattajaseurassa oli nousemassa pystyyn, joten oli aika suunnata muualle.

Mäkelällä oli vielä syksyllä sopimus Kirittärien kanssa, mutta hän päätti lähteä kasvattajaseurastaan, kun rooli ja vastuu oli jäämässä pieneksi.

Tuota ratkaisua hän ei ole jälkikäteen katunut kertaakaan, vaan Ferassa hän on päässyt osoittamaan olevansa pääsarjassa valmis kantamaan vastuuta.

– Aiemmin olen murtautunut pääsarjaan hyvällä ulkopelilläni, mutta nyt olen sisäpelissäkin saanut vastuuta.

– Jatkosopimus oli helppo päätös, kun olen viihtynyt Raumalla niin hyvin, 1+1-mallisen sopimuksen tehnyt Mäkelä kertoo.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.