Isot hiihtokisat pitkän tauon jälkeen Raumalle - Pm-hiihdot sulkevat Lähdepellon viikonvaihteessa

Lumitykin luomien latujen ansiosta Rasti-Lukko pystyi ottamaan kisajärjestelyt vastuulleen.

Ulvilassa ei ole tarpeeksi lunta, joten Ulvilan Ura joutui nostamaan kädet pystyyn. Seura ei pysty järjestämään piirinmestaruushiihtoja.

Niitä ei kuitenkaan peruttu, vaan apu löytyi Raumalta. Rasti-Lukko oli valmis ottamaan järjestelyvastuun viikon varoitusajalla ja tuomaan kisat Lähdepellolle.

Kyseessä on seuran kannalta merkittävä asia, sillä pm-hiihtoja ei ole nähty Rauman maisemissa vuoden 1991 jälkeen. Viimeisimmät isot kisansa Rasti-Lukko on järjestänyt vuonna 1992, mutta tuolloin se isännöi maakuntaviestiä Säkylässä.

– Se on asia, mikä tekee tästä niin ainutlaatuisen jutun. Täällä on oltu niin olosuhteiden armoilla, pm-hiihtojen kilpailupäälliköksi ryhtynyt Pekka Tiira toteaa.

Rasti-Lukon puheenjohtajan mukaan Puistohiihtoja isompia kisoja ole uskallettu edes yrittää järjestää. Tilanne on kuitenkin muuttunut, kiitos kaupunkiin vihdoin saadun lumitykin. Rauman lisäksi riittävästi lunta kisojen järjestämiseen olisi Jämillä, Kankaanpäässä ja Porissa.

Lähdepelto kokoaa koko Satakunnan hiihtoväen yhteen, sillä pm-kisoissa latuja halkovat yleisen sarjan hiihtäjien lisäksi juniorit ja veteraanit. Pm-mitaleista hiihtävät 10-vuotiaat ja vanhemmat. Nuoremmillekin tarjoutuu kisamahdollisuus, sillä Rasti-Lukko järjestää samalla Satakunnan Junnu-cupin ja Hopeasompa-cupin osakilpailut.

Kisatapahtuma sulkee ladut muilta käyttäjiltä. Lähdepelto on vain kisahiihtäjien käytössä perjantaista kello 21 lähtien.Ladut avataan muille käyttäjille lauantaina kello 15–21 ja ovat sen jälkeen suljettuna jälleen sunnuntaihin kello 15 asti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut