Juhana Raitanen aikoo kaasuttaa Ouninpojassa kahtasataa – "WRC-autoihin silti järjetön ero"

Säkyläläinen Juhana Raitanen käskyttää laina-BMW:tä lauantaina Jyväskylässä Vetomies-luokassa.

| Päivitetty

Säkyläläinen Juhana Raitanen lähtee kohti Jyväskylää intoa puhkuen. Hän ajoi viime vuonna Vetomies-luokassa viidenneksi, vaikka kärsi paljon teknisistä ongelmista.

Nyt uudella, tehokkaammalla kalustolla hän haluaa olla palkintopallilla.

Raitasen kirkkaan keltaisen BMW:n nopeusmittari kipusi viime kesänä Jyväskylän teillä noin 190 kilometrin tuntinopeuteen. Nyt voimaa on konepellin alla sen verran, että kaksisataa menee muutamankin kerran rikki.

Silti Raitasen mukaan puhutaan vielä varsin tavallisista menopeleistä.

– WRC-autoihin on aivan järjetön ero, mutta näilläkin mennään mitä näillä päästään.

Euran Urheiluautoilijoita edustava Raitanen odottaa perjantaita varsin levollisin mielin, vaikka hän on ehtinyt testata laina-autoaan vasta 50 kilometriä.

Jokainen metri uudella autolla tuntui hyvältä, sen lisäksi kartturiksi tulee Timo Hantunen, yli 35 Jyväskylän rallin konkari.

Rallireititkin ovat yhtä vaille tuttuja viime kaudelta, vaikka ne ajetaankin nyt eri suuntaan.

Ainoa tuntematon on Ouninpohja, yksi maailman legendaarisimmista erikoiskokeista.

Ouninpohja jäi Raitaselta viime kesänä väliin, kun nelivetoluokassa sattunut onnettomuus perui vetomiehiltä koko pätkän.

Kankaanpään kylässä Köyliössä asuva nuorukainen uskoo, että perhosia on vatsanpohjassa ennen ”Ounia” jo pelkästä kunnioituksesta.

– Tänä vuonna pätkällä ajetaankin pelkästään sitä isoa hyvää tietä. Siinä on hieno vetää. Pito on hyvä, joten antaa soittaa vaan.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut