Juhani Henriksson lyö oman tunteensa ja liekkinsä peliin

Rauma-TV:ssä aikanaan kannuksensa ansainnut mediapersoona pääsee selostamaan yleisurheilun MM-kisat.

Rauma-TV oli Juhani Henrikssonille ponnahduslauta johonkin, josta hän tuskin osasi nuorena OKL-opiskelijana edes haaveilla.

Henriksson hankki kannuksensa selostamalla – tai huutamalla – Lukon pelejä paikallistelevisioon. Se avasi oven urheilujournalismin maailmaan, eikä se ovi ole vieläkään sulkeutunut.

Urallaan Henriksson on availlut ja sulkenut eri tuotantoyhtiöiden ovia, siirtynyt välillä lajista toiseen, mutta pysynyt silti tiukasti maisemissa.

Vuodenvaihteesta asti hän on tehnyt MTV:n Huomenta Suomea, mutta elokuussa odottaa työtehtävä, joka saa ihon nousemaan kananlihalle.

Henriksson saa selostaa yleisurheilun MM-kisat Eurosportille.– Ihan mahdottoman hieno tilaisuus. MM-kisat ovat olleet oma haaveni, Henriksson myöntää.

Juuri yleisurheilu nosti Henrikssonin aikanaan kansallisesti tunnetuksi selostajaksi. Hän työsti kahdeksan vuoden ajan yleisurheilun Kultaista liigaa yhdessä Mauri Myllymäen kanssa.

Tänä keväänä mies palasi toisen leipälajinsa pariin, kun jääkiekon MM-kisat sitoivat Antero Mertarannan ja Mika Saukkosen muualle. Henriksson selosti C Morelle kauden kolme ensimmäistä isoa yleisurheilukisaa – kaksi Timanttiliigan osakilpailua ja yhden World Challengen.

– Varmaan näytöt riittivät ja entisetkin laskettiin, kun meikäläistä pyydettiin MM-projektiin mukaan, Henriksson miettii.

Hän puolestaan pyysi mukaan Mika Lehtimäkeä, joka tunnustetaan yleisesti Suomen parhaaksi yleisurheiluasiantuntijaksi.

Ja myös sai.

– Se oli kova juttu. Lumiharso vuoren huipulla tai kliseisemmin kirsikka kakun päällä. Hieno juttu siis, Henriksson maalailee.

–  Lyön oman tunteeni ja liekkini mukaan. Kun paketti on voideltu tuollaisell miehellä kuin Mika Lehtimäki, niin tiedän, että tuotteesta tulee hyvä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut