Juoksurata saa olla juhannuksena rauhassa

Otanlahden urheilukentän olemus on muuttunut. Takakaarretta reunustanut maavalli on poissa, ja radalta avautuu suora näköyhteys merelle.

Otanlahden urheilukentän olemus on muuttunut. Takakaarretta reunustanut maavalli on poissa, ja radalta avautuu suora näköyhteys merelle.

Samoin Suvitieltä voi nykyään nähdä, tapahtuuko kentällä mitään.

Maavalli poistui Otanlahteen palaavan RMJ:n tieltä. Ajatus sen purkamisesta oli Riku Räsäsen, ja hän sen käytännössä myös pois kaivoi. Siinä missä joku muu rentoutuu pelaamalla biljardia, Räsäsen mieli lepää kaivinkoneen puikoissa.

Juhannuksen järjestettävän RMJ:n pääkonserttilava on yleisurheilukentän päädyssä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan konserttialueen piti olla kentällä, mutta alueen onnistunut restaurointi avasi uuden mahdollisuuden.

– Olimme eräänä lauantaina Rikun kanssa täällä touhuamassa ja totesimme, että kentälle ei tarvitse mennä, sanoo Vesa Haanpää, joka toimii RMJ:n leirintäalueiden turvallisuuspäällikkönä.

Itse lava nousee kentän puolelle, sillä se pystytetään juoksuratojen päälle takakaarteeseen. Yleisön paikka on aidan takana kaarteen tuntumassa, merta lähinnä olevalla pesäpallokentällä.

– Varmaan tämä on oikeampi ratkaisu kenttien säilymisen kannalta. Juhannussäistä kun ei koskaan tiedä, kaupungin liikunnan suunnittelija Ari Rajamäki miettii.

Järjestäjät laskevat, että kun yleisön koko rajataan 15 000 ihmiseen, tapahtuma saadaan pysymään aisoissa.

– Tässä on pyritty minimoimaan häiriöt urheilulle, Haanpää toteaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut