Jussi Aallolta huima debyytti - heti hattutemppu

Pallo-Iirot oli Turussa TPK:ta vastaan Jussi Aallon verran parempi. PS Kemistä paluun Raumalle tehnyt hyökkääjä iski kolmesti 3-1-voitossa.

Pallo-Iirot oli Turussa Jussi Aallon debyytissä nihkeä, mutta kuitenkin Veikkausliigasta saadun ykköshyökkääjänsä verran parempi. Aalto nimittäin iski raumalaisten kaikki kolme osumaa, kun Pallo-Iirot haki pisteet maalein 3-1 (2-1).

Aalto pysyi ensimmäiset 35 minuuttia erittäin tiukassa turkulaisten vartioinnissa, jotka jaksoivat muistuttaa oikean jalan vaarallisuutta.

Kuitenkin 36. minuutilla Aalto sai ensi kertaa tilaa, kun Stanley Ukwuoma pelasi hänelle pallon. Tuoreella Iirojen hyökkääjällä oli aikaa sijoitella, lopputuloksena tarkka vasemman jalan laukaus kilautti tolppaa ja upposi verkkoon.

- Aika jäätävä viimeistely, TPK:n maalivahti Otto Sjöström virkkoi heti osuman jälkeen ja pyöritteli päätään.

Hän pääsi pohtimaan samaa lausetta alle kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Aalto ja Eetu Kaipio juonivat vapaapotkuja TPK:n maalista katsoen rangaistusalueen oikeasta kulmasta.

Aallon vapaapotku kiersi vastustamattomasti kohti etukulmaa ja jälleen oli sinikeltaisilla aihetta hymyyn.

Hän ehti avauspuoliskolla kokeilla maalia jopa puolesta kentästä saakka.

Pelimiehen ratkaisuista päätellen paluu kasvattajaseuraan oli nautinnollinen?

- Tuossa nuorten poikien kanssa oli oikein kiva pelata, kun sai rakennella rauhassa peliä. Ei tarvinnut vain kirmata pallon perässä, Aalto kertoi.

- En yhtään tiennyt mitä odottaa. Ajattelin, ettei tämä olisi näin helppoa enää, kun Kolmosen taso on kuitenkin noussut, hän jatkoi.

Toisella puoliajalla Aalto sai kertaalleen vaarallisen. Hän pääsi kuitenkin pöytäkirjoihin vielä kaksi kertaa.

Ensin hän pelasi tuomarin mielestä maalipaikassa palloa tahallisesti kädellään.

Viimeisellä minuutilla hän karkasi läpiajoon ja viimeisteli hattutemppunsa.

- Hieman sen huomasi, että en ollut muutamaan viikkoon pelannut, kun alkoi lopussa kunto loppua. Läpiajoon sain niin hyvän lähdön, että sain mennä rauhassa, kesäkuun lopussa FC Lahtea vastaan viimeksi pelannut Aalto sanoi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut