Kaksintaistelu illan viileydessä - ja sama uusiksi ensi viikolla

Julia Valtanen ja Venla Olli saavat heittää viikon sisään kaksi kisaa kotimaisemissaan.

Otanlahden ilta alkaa jo viiletä, ja suurin osa Keula-kisojen riemukkaista suorituksista on jo takana. Yksi kisa on kuitenkin vielä edessä.

Siinä on vain kaksi osallistujaa, ja toinen heistäkin heittää kilpailun ulkopuolella. Käynnistymässä on alle 17-vuotiaiden naisten keihäs.

Osanottajalista on lyhyt, mutta laadukas ja paikallinen. Paikalla ovat seutukunnan huippulupaukset, Rauman Urheilijoiden Julia Valtanen ja Eurajoen Veikkojen Venla Olli.

He heittävät kisansa kahdestaan, lyhyin palautuksin.

Valtasen tulos 500 gramman keihäällä on 55,39.

Se on hänelle kauden kolmanneksi paras kilpailusuoritus. Kauden paras ja samalla ennätys on Eerikkilässä toukokuun kylmyydessä heitetty 55,92.

Venla Olli heittää 600-grammaisella välineellä eli naisten keihäällä. Hänen paras kaarensa kantaa Otanlahden tuulettomassa illassa 48,76.

Se jää kutkuttavasti vain yhden ainoan sentin viime syksynä Keravalla heitetystä ennätyksestä.

– Ihan hyvin meni. Kisa kisalta on parantunut ja tullut lisää metrejä, Olli arvioi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut