Kolmipäiväinen kotiturnaus on Lukon A-nuorille ennen kaikkea henkinen testi

Kotiturnauksen kolme ottelua HPK:ta, Tapparaa ja Salzburgia vastaan ovat Lukolle kova testi.

Lukon A-nuoret joutuvat viikonlopun kotiturnaukseen ilman hyökkääjä Antti Saarelaa ja liigajoukkueessakin esiintynyttä puolustaja Santeri Suistiota. Molemmat loukkasivat lokakuun ensimmäisen päivän ottelussa HIFK:ta vastaan.

– Poikien paluu venyy näillä näkymin ensi viikolle, Lukon valmentaja Timo Saarikoski kertoi.

Kotiturnauksen kolme ottelua HPK:ta, Tapparaa ja Salzburgia vastaan ovat Lukolle kova testi, Saarikosken mukaan ennen kaikkea henkisellä puolella.

Turnausta voi ajatella valmistautumisena vaikkapa Liigan tapaiseen ammattilaissarjaan, jossa tiiviissä pelitahdissa pitää palautua ja valmistaa itsensä pelistä toiseen.

– Tämä on nimenomaan henkinen testi. Pelaat ensimmäisen ja toisen pelin sitten hyvin tai huonosti, niin on pystyttävä kokoamaan itsensä myös siihen viimeiseen peliin.

– Niin, että ajatuksen tasolla tulee ulos vasta sen sunnuntain pelin jälkeen, Saarikoski kuvailee.

Lukko-valmentaja toivoo näkevänsä otteluissa halua, eikä hän tarkoita vain virtuoosimaisia kiekollisia suorituksia.

– Jos ajatellaan jääkiekkoa raikkaimmillaan, niin se on alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Siellä mennään päästä päähän ja kamppailaan rehellisesti mies miestä vastaan.

– Toivoisin, että pelaajat uskaltavat mennä täysillä vaihdosta toiseen. Tietenkin niin, että ajatus on mukana.

Rauman turnauksen otteluohjelma:

  • Perjantai: kello 12 Lukko–HPK, kello 13 Ässät–Blues, kello 15.15 JYP–Salzburg, kello 16.15 Ilves–Pelicans, kello 18.30 Tappara–SaiPa.

  • Lauantai: kello 12 Pelicans–Salzburg, kello 13 HPK–Ässät, kello 15.15 Lukko–Tappara, kello 16.15 Blues–JYP, kello 18.30 Ilves–SaiPa.

  • Sunnuntai: kello 11 Lukko–Salzburg, kello 12 Blues–SaiPa, kello 14.15 HPK–Ilves, kello 15.15 Pelicans–Ässät, kello 17.30 JYP–Tappara.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut