Tasan vuosi sitten havahduin toden teolla. Lauantaina 20.2. nykyinen seurani O2-Jyväskylä ja Happee olivat pelanneet naisten Salibandyliigan derbyn 427 katsojan edessä. Sunnuntaina matkustin synnyinkaupunkiini Raumalle katsomaan Kauppiksella pelattua miesten liigan ottelua SalBa–Erä.
Olin yksi niistä 238 katsojasta, jotka näkivät SalBan romahtavan toisessa erässä ja häviävän säilymisen kannalta tärkeän kamppailun 6–8. Kaksi. Kolme. Kahdeksan.
Pureskelin lukuja aikani, kunnes oluen ääressä sylkäisin koko muhennoksen kaverini syliin: ”Raumalla ei j***lauta tajuta urheilusta mitään! Täällä ei to-del-la-kaan ole mitään urheilukulttuuria! Raumalaisia ei kiinnosta urheilu, vaan pelkkä jääkiekko! Eikä edes jääkiekko, vaan vain Lukko!”
Mustavalkoinen purkaukseni on ehkä sittemmin saanut vähän harmaan sävyjä, mutta perusajatus ei ole muuttunut. Ei tästä suuttua tarvitse. Ja saa suuttua: Rauma ei ole urheilukaupunki. Rauma ei arvosta urheilua sinänsä eikä urheilijoitaan.
Jääkiekko on Raumalla kyllä kovassa arvossa, ehkä liiankin. Ja juuri jääkiekko sokaisee silmiä.
Fakta on, että tänään aamulla SalBa on Suomen harrastetuimman pallopelin (Lähde: Kansallinen liikuntatutkimus 2009–10, eikä suunta ole ainakaan kääntynyt) Suomen rankinglistalla sijan ylempänä kuin Lukko. SalBa kun on liigassa sijalla 12 ja Lukko sijalla 13.
SalBan edellinen päävalmentaja Juha Mäkilä tokaisi aikanaan, että SalBan nousu liigaan oli maailman kahdeksas ihme. Jatkan ”Haiskin” ajatusta toteamalla, että jatkuva säilyminen liigassa on sitten yhdeksäs.
Jos resursseja ja olosuhteita verrataan, Lukon kolmen mestaruuden putken ja Pallo-Iirojen nousun Veikkausliigaan pitäisi olla realistisempia kuin SalBan liigapaikan.
Miksikö SalBan saavutusten arvoa suhteessa Lukkoon ei mielestäni ymmärretä? Lukolla on selkänojanaan suomalaisen urheiluhistorian kenties nerokkain taustayhtiöjärjestely, SalBa on ponnistanut käytännössä tyhjän päältä.
"Ei tästä suuttua tarvitse. Ja saa suuttua: Rauma ei ole urheilukaupunki. Rauma ei arvosta urheilua sinänsä eikä urheilijoitaan."
Kun SalBa 2015 kukisti playoutien ensimmäisellä kierroksella JosBan voitoin 2–0, SalBa-manageri Jarkko Nieminen oli syystä riemuissaan: edustusjoukkueen kassassa oli 80 euroa, ja tappio olisi tiennyt ainakin yhtä, ehkä useampaa pitkää vieraspelireissua ja runsasta rahanmenoa.
Tuo on SalBan, ja monen muun seuran arkea. Ei se, että tehdään urheilutoiminnassa kuusinumeroisia summia tappiota ja lähetetään lasku konsernirakennuksen rikkaampaan siipeen. Lukko ei ole raumalaisen eikä edes suomalaisen urheilun ”normaali”, vaan äärimmäinen poikkeus.
17 vuotta muualla ovat (toivottavasti) antaneet perspektiiviä raumalaisen urheiluelämän tarkasteluun. Välillä kauas on näkynyt orastavia merkkejä urheilu- tai ainakin palloilukulttuurin sikiämisestä.
Lukon pesäpallonaisten jatkuva menestys, SalBan sinnittely liigassa ja FC Rauman taso futsalissa ovat talousalueen realiteetit huomioiden huikeita juttuja. Ja ansaitsisivat ympäristöltään enemmän arvostusta.
Toki jokainen päättää itse, millaisia asioita arvostaa, käykö katsomassa urheilua ja pitääkö salibandyn tai futsalin Suomen huipputasoa edes urheiluna.
Mutta: salibandy on hieno, vauhdikas, fyysinen ja taktinen laji. Myönnän itsekin tajunneeni tämän vasta Happeen liigapeleissä, joita pääsee aistimaan metrin päässä laidasta. Ehkä se ei näytä samalta Kauppiksen yläparvelle, mene tiedä.
"Otan monitoimihallia nyt ei kannata edes ryhtyä sivuamaan kuin kahdella sanalla: hölmöläisten hommaa."
Yleistä kiinnostustakin oleellisempi asia on kaupungin päättäjien suhtautuminen. Toki SalBa sai Kauppikselle ”liigamaton” ja katsomoita paranneltiin kahtena kesänä edes joten kuten yleisöystävällisiksi.
Mutta silti: jos päävalmentaja joutuu vanhojen tanssien jälkeen yksin siivoamaan salin, jotta liigajoukkue pääsee pitämään harjoitukset ennen seuraavan päivän tärkeää ottelua, kieliikö se lajin tai seuran arvostuksesta?
Tai se, että kaupunki nostaa joukkueen oman pukukopin vuokran kerralla viisinkertaiseksi? Paljonko SalBalle tullut lisäkustannus, 5000 euroa, tuntuu kaupungin kassassa? Siinäkö kaupungin tuki urheiluseuroilleen?
Otan monitoimihallia nyt ei kannata edes ryhtyä sivuamaan kuin kahdella sanalla: hölmöläisten hommaa.
Urheilussa huippu on vain – pyramidin huippu. Tärkeimmät asiat tehdään ihan muualla kuin liigajoukkueiden treenivuoroilla. SalBan liigapaikkaa ei varmasti koskaan nähdä Raumalla uuden palloiluhallin arvoiseksi asiaksi. Eikä pidäkään.
Mutta kuten jo mainittu kansallinen liikuntatutkimuskin todistaa, salibandy eli sähly on kansanterveyden näkökulmasta ylivoimainen pallopeli, todellinen matalan kynnyksen urheilulaji kaikenikäisille.
Jos tämä fakta auttaisi Rauman päättäjiä ymmärtämään kunnon palloiluhallin tarpeen, se palvelisi myös huippua. Ehkä silloin raumalaiset oppisivat ymmärtämään laajemminkin urheilun päälle.
Kuten sananlasku sanoo, ”pieninkin teko on tärkeämpi kuin suurenmoisinkaan aie”. Rauman salibandyväki kaipaa nyt tekoja, niitä pienimpiäkin.
Keväällä on vielä kolme mahdollisuutta aloittaa käymällä SalBan liigapelissä Kauppiksella.
Harri PirinenKirjoittaja on raumalaislähtöinen vapaa toimittaja.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.