Korihait löysi miehen penkin taakse – Damion Dantzler ottaa joukkueen ohjat

Viime kaudella Lapuan Kobrien valmentajana työskennellyt Damion Dantzler yrittää kääntää jumbojoukkueen kurssin.

Korihaiden uuden päävalmentajan ympärillä on pyörinyt vahvoja huhuja jo runsaan viikon ajan. Huhut osoittivat yhteen mieheen ja samaiset huhut pitivät myös paikkansa. Damion Dantzler, 41, ottaa Korisliigan jumbojoukkueen komentoonsa.

Korihaissa Dantzler aloittaa seuran nettisivujen mukaan pestinsä tapaninpäivänä ja uusikaupunkilaisseuran on tarkoitus neuvotella hänen kanssaan myös kaudesta 2018–19 jo lähiaikoina.

Dantzler on tullut ensi kertaa Korisliigaan Tampereen Pyrintöön pelaajana kaudella 2007–2008. Tuon kauden jälkeen hän pelasi pääsarjaa Karkkilassa, Salossa sekä vuoden Loimaalla I-divisioonaa.

Loimaalla hän hyppäsi peliuransa jälkeen suoraan penkin taakse apuvalmentajaksi. Kolme kautta toi hänelle kaksi Suomen mestaruutta Bisonsissa. Loimaalta hän siirtyi Kaarinan Urabasketiin, jossa hän toimi useassa tehtävässä. Viime kaudella hän oli Lapuan Kobrien päävalmentaja Korisliigassa.

Korihaiden tiedotteen mukaan seura aikoo lähitulevaisuudessa tiedottaa myös uutisia pelaajaliikenteestä.

Korihaiden päävalmentajan pesti tuli avoimeksi, kun Jarno Nikula jätti tehtävänsä marraskuun viimeisenä, kun joukkue oli hävinnyt rumin lukemin Kouvoille vieraskentällä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut