Korihait suli toisella jaksolla täysin

Päävalmentaja Jarno Nikula ihmetteli, mihin hyvä vire tauolla katosi.

Korihait esitteli Salossa Vilpasta vastaan erittäin hyvän avauspuoliskon. Esitys oli yksi kauden parhaista, mitä uusikaupunkilaisilta on vieraskentällä nähty.

Toiselle jaksolle tulikin täysin toisenlainen Korihait.

– Sulimme aivan täysin. En tiedä mitä tapahtui, eikä sitä saatu millään tavalla käännettyä, hämmästeli päävalmentaja Jarno Nikula.

Kun ensimmäisellä puoliskolla Korihait johti viidellä pisteellä, toisella kotijoukkue upotti peräti 23 pistettä vierailijaa enemmän.Korihaiden heikkoudesta kertoo se, että joukkue upotti kahdella päätösneljänneksellä vain 26 pistettä. Ottelu päättyi lopulta 92–74

– Pitkän tauon jälkeen kaikki tekeminen jäi vajaaksi ja Vilpas nosti intensiteettiään. Ottelun alun juoksimme hyvin, mutta toisella sekin loppui kuin seinään.

Nikula kertoo yrittäneensä käyttää kaikki keinot herättelyyn, mutta turhaan.

– Pitää vähän katsoa pelin jälkeen, mistä tämä homma kiikastaa. Pää ja jalat eivät toimineet siinä yhtään ja selkärankakin katkeaa tällä hetkellä aika helposti.

Korihaiden paras pistemies oli Emmanuel Holloway 18 pisteellään. Mikko Jalonen ja Marcus Van upottivat 14 pistettä.

Korihait on juuttunut tiukasti sarjan viimeiseksi. Joukkueella on kuusi pistettä ero edellä menevään KTP-Basketiin ja peräti kahdeksan pelin tappioputki.

Sen lisäksi joukkueen vierassaldo näyttää edelleen pyöreää nollaa.

Matkapeleistä ei Nikulan mukaan ole mitään peikkoa joukkueelle tullut.

– Ei ainakaan tämän pelin perusteella. Tämä oli huima parannut viime Salon-vierailuun, jolloin olimme täysin jaloissa jo ensimmäisellä kympillä. Nyt sentään veimmekin peliä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut