Koulupesiksen suosio säilyy vuodesta toiseen

Pomarkku lähti Raumalta Satakunnan alakoulujen pesismestarina.

| Päivitetty

Pomarkun kirkonkylän koulun joukkue selvisi voittajaksi maanantaina, kun Raumalla pelattiin Satakunnan alakoulujen koulupesiksen lopputurnaus. Finaalissa Pomarkku kaatoi Kangasmetsän koulun Kankaanpäästä.

Raumalta turnaukseen osallistunut Pyynpää karsiutui mitalipeleistä, kun joukkue joutui tunnustamaan paremmakseen sekä Kangasmetsän (2–8) että Väinölän koulun Porista (6–9).

Satakunnan Pesäpallo ry:n toiminnanjohtajan Maija Viljasen mukaan koulupesiksen suosio on säilynyt vuosi vuoden jälkeen Satakunnassa. Tänä vuonna koulupesikseen osallistui Satakunnassa kaikkiaan 53 koulua.

– Liikutamme joka kevät isoa määrää lapsia ja nuoria kansallispelimme parissa. On hienoa seurata miten lapset nauttivat liikunnan riemusta ja pelin tiimellyksestä, kun kelikin vielä meitä suosi. Lapset pelaavat ihan tosissaan, mutta kaikilla on kuitenkin hauskaa ja se oma luokka on tosi tärkeä juttu, kertoi itsekin Rauman turnausta seuraamassa ollut Viljanen.

Koulupesistä pelataan luokkasekajoukkuein, mikä Viljasen mielestä osaltaan lisää luokkien yhteishenkeä.

– Pesäpallo on yksi harvoja pelejä, jossa tytöt ja pojat voivat yhdessä pelata tasavertaisesti, hän muistutti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut