Lassi Lehtinen suoraan Rovaniemeltä Ässien kaatoon

Lukon A-nuoret ottivat makean voiton kovavauhtisessa ja fyysisessä kamppailussa.

Vielä keskiviikkona Rovaniemellä KeuPan paidassa Mestistä torjunut Lukon Lassi Lehtinen joutui kovaan paikkaan, kun hän aloitti lyhyillä yöunilla jo puolilta päivin alkaneen A-nuorten liigapelin Ässiä vastaan.

Hän kuitenkin selvisi urakalla kunnialla ja oli iso syy siihen, että Lukko juhli voittoa Ässistä voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 4–3 (1–2, 0–0, 2–1, 0–0, 1–0).

– Lassi vain paransi ottelun edetessä jo otti lopulta 45 torjuntaa ja oli ratkaisemassa voittolaukauskisaa, kehui päävalmentaja Erik Hämäläinen.

Lukon maalintekijöitä olivat Aleksi Saarinen, Valtteri Ylitalo ja Timi Lehti.

Voittolaukauskilpailun ratkaisi Matias Lainio, joka on noussut lisäpisteiden kannalta tärkeää asemaan.

– Hän ja Jani Siekkinen ovat olleet Lehtisen kanssa meidän sellainen salainen ase voittolaukauskisoissa. Tai ei niin salainenkaan, kyllähän jokainen joukkue heidät jo tietää, Hämäläinen naurahti.

Hänen mukaansa kovavauhtisesta ottelusta ei ole paljoa aikaa palautua, kun Lukko pelaa viikonloppuna vielä lauantaina Salzburgia ja sunnuntaina Kärppiä vastaan.

– Salzburg on mielenkiintoinen vastustaja. Olen heiltä nelisen matsia nähnyt. He ovat vaarallinen suoraviivainen, hieman pohjoisamerikkalaistyylinen joukkue.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut