Lukko sai auki yhden solmun

– Voit melkein ottaa kopion edellisten pelien jutuista, Lukon pelinjohtaja Tuomo Pekkala aloittaa.

Peli on päättynyt raumalaisten tappioon. Tulos 2–1 (3–2, 0–1, 1–0) tietää Kempeleen Kirille voittoa, mutta myös Lukolle yhtä sarjapistettä.

– Saatiin me piste sentään, Pekkala puntaroi.

– Ja peli alkoi tosi hyvin. Saatiin heti tilannetta ja kaksi juoksuakin.

Ne tulivat heti raumalaisten ensimmäiseen sisävuoroon. Eeva Mäki-Maukolan saatteli kotiin vapaataival, Laura Jokisen etenijäjokeri Kati Tanhua.

Sitten tuli Kempele, löi kolme juoksua ja vei avausjakson.

Toinen jakso ja varmasti koko ottelu muistetaan parhaiten tilanteesta, joka sattui Lukon kolmannen aloittavalla.

Siinä Kempeleen lukkari Kukkohovi sai päähänsä kovan iskun Lukon lukkarin Jenna Kammi-Rahnaston mailasta.

Peli keskeytettiin, ja Kukkohovi siirrettiin ambulanssiin. Lopulta hän kuitenkin käveli pois ambulanssista ja lähti tutkimuksiin henkilöauton kyydissä.

– Jenna löi varren, ja lukkarinhan pitää aina väistää. Nyt hän ei niin tehnyt ja sai mailan naamaansa, Pekkala kommentoi.

Eniten tilanteesta järkyttyi Kammi-Rahnasto.

Kempeleen korttitalo ei romahtanut, vaikka ulkopelin tärkein pelaaja poistui kentältä. Aikanaan Pesäkarhuissa lukkarina pelannut Eveliina Kesti asettui lautasen ääreen ja hoiti hommansa kunnialla.

Tapahtuman jälkeen Lukko tosin sai juoksun, joka antoi jaksovoiton. Henna Suominen löi Niina Jokisen kotiin.

Supervuoron ainut onnistuja oli Kempeleen ensimmäinen lyöjä Sara-Ella Kemppainen, joka tempaisi ensimmäisellä lyönnillään kunnarin.

Kaikesta huolimatta Pekkala oli tyytyväinen siihen, että Lukko vei kolmostilanteet 14–10.


– Saatiin ensimmäinen solmu auki. Nyt vielä toinen ja kolmas.