Lukon A-nuoret ajautuivat ahdinkoon ennätysyleisön edessä - finaalipaikka vaatii kolmea voittoa putkeen

Huono toinen erä koitui Lukon A-nuorten kohtaloksi toisessa välieräottelussa HPK:ta vastaan.

| Päivitetty

Huono toinen erä koitui Lukon A-nuorten kohtaloksi toisessa välieräottelussa HPK:ta vastaan. Hämeenlinnalaiset nappasivat Äijänsuolta voiton lukemin 2-4 (1-0, 0-3, 1-1) ja siirtyivät sarjassa voitoin 0-2-johtoon.

Vielä avauserän jälkeen tilanne näytti kotijoukkueen kannalta hyvältä, kun Juho Mäkelä oli vienyt juuri ylivoiman umpeutuessa Lukon 1-0-johtoon.

- Kai bensa sitten loppui. Meillä oli pitkä vaihtoväli, eikä saatu pidettyä kiekkoa HPK:n päädyssä. HPK taas oli hyvä, sai pitkiä painostuksia ja me teimme väsyneinä huonoja ratkaisuja, Hämäläinen tiivisti.

Huono ilme vaivasi kollektiivisesti jokaista ketjua, sillä kolme eri raumalaiskentällistä joutui ottamaan Niilo-Kustaa Määtän (2+0) ja Jaakko Kuusiston ampumat osumat omiin.

Toisella erätauolla Lukko sai tankattua sen verran polttoainetta, että joukkue iski kirivaihteen silmään. 

Lukon painostusta avitti entisestään HPK-pakki Teemu Tenhusen kaksi kahden minuutin jäähyä. Ensimmäisen Lukko hyödynsi, kun kapteeni Matias Rauvola kävi iskemässä Roni Seväsen siniviivalta ristikkoon tulittaman kiekon reppuun.

Loppuhetkien toisen kakkosen ajaksi Lukko veti Lassi Lehtisen maaliltaan ja haki tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla, mutta kiekko ei löytänyt enää tietään HPK-vahti Ukko-Pekka Luukkosen taakse. Sen sijaan 14 kertaa torjunut veskari kuittasi syöttöpisteen HPK:n 2-4-maaliin, jonka jäähyaitiosta vapautunut Tehnunen kävi viimeistelemässä.

Finaalipaikka on katkolla HPK:lle lauantaina Hämeenlinnassa. Jos Lukko voittaa, neljäs välierä pelataan sunnuntaina Raumalla.

Kiekkonälkää raumalaisilla vielä selvästi riittäisi. Välieräviihde ja Lukon yhteistyökumppanin tarjoama ilmainen sisäänpääsy oli houkutellut paikalle 2100 katsojaa.

- Meidän pitää olla kiekollisesti rohkeampia, eikä luopua kiekosta niin helposti. Hyökkääjiltä parempaa tukea avauspelaamiseen ja päätypelin kautta paikkoja, Hämäläinen totesi. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut