Lukon hallitaival katkesi karsintaan

Manse PP voitti Lukon 1-0, eikä 2-1-voitto Lappajärvestä enää riittänyt jatkopaikkaan.

Rauman Lukon naisten superpesisjoukkue pesäpallon SM-halliturnauksen karsintoihin finaalipaikka mielessä, mutta se unelma kaatui heti avauskamppailuun. Manse PP oli parempi jaksoin 1–0 (1–1, 3–0)

– Se oli yksi vuoro, ja he iskivät kolmesti. Saimme kahdella palolla kärjen kuriin, mutta he saivat häpläyksellä tilanteen päälle. He iskivät kolme perättäin ja saivat hurmoksen päälle. Harmittaa vietävästi, pelinjohtaja Tuomo Pekkala kertoi.

– Pitää kunnioittaa vastustajaa, että he pelasivat hyvää ulkopeliä. Siinä tuli kaksi mahtavaa kiinniottoa, joista peli olisi voinut kääntyä toisin päin, hän jatkoi.

Toisessa ottelussa Lappajärveä vastaan näkyi ensimmäisen pelin pettymys. Pekkala kertoi joutuneensa ottamaan joukkuetta jo puhutteluun pukukopissa.

– Meillä ei ollut siinä avausjaksolla mitään hätää, mutta yhtäkkiä he iskivät kaksi ja voittivat. Piti jopa korottaa ääntä siitä, että miksi me edes olemme täällä.

Toisella jaksolla Lukko oli omaa luokkaansa ja löi yhdessä vuorossa kuusi juoksua. Vaikka peli päättyi raumalaisille 2–1, ei se riittänyt jatkopaikkaan kun Manse voitti toisenkin ottelunsa ja eteni finaalipeleihin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut