Lukon ilotulitus jäi yhteen jaksoon

Lukko löi Kirittärien kentästä 11 juoksua, mutta sai vain yhden pisteen.

Koko kauden kotiutustensa kanssa taistellut Rauman Lukko yllätti Kirittärien vieraana avausjaksolla.Lyönnit osuivat hienosti mailaan, kenttä rullasi ja juoksumäärät muuttuivat taululla tiuhaan.

Kovinta tahtia mailan varressa piti Henna Suominen, joka löi 1+4.

Toisella jaksolla kaikki muuttui. Kirittäret pääsi peliin takaisin, voitti jakson ja lopulta ottelun 2–1 (2–11, 4–1, 1–0).

– Olihan se kaksipiippuinen peli. Saimme toki tilannetta myös toisella jaksolla, mutta lyönneistä vähän loppui ruuti. Ei ollut sellaisia lyöntejä kuin pelin alussa, Rauman Lukon pelinjohtaja Tuomo Pekkala harmitteli.

– Toisen jakson ensimmäisessä vuorossa tuli Kirittäriltä hyvä lyönti. Tilannetta saimme, olisi sieltä pitänyt pystyä nousemaan, hän jatkoi.

Avausjaksolla juoksuja Suomisen lisäksi muun muassa Venla Olli ja Inka Pietilä, jotka saivat molemmat kaksi kotiutusta. Niina Jokinen kiersi kenttää ahkerimmin, hänelle kolme tuotua.

Kotijoukkueen pelinjohtaja Jukka-Pekka Karttunenkin intoutui kehumaan Lukon lyöntipeliä.

– Emme lahjoittaneet ensimmäisellä jaksolla juoksuja, sieltä vain tuli jatkuvasti keskiosumia. Olimme alussa sisällä vähän vaisuja kaarella, Jenna Kammi-Rahnasto vei sitten sen lopullisenkin terävyyden sieltä.

Toisella jaksolla Lukon ainokainen tuli harhaheitosta.

Vierailijat oli tilastollisesti niskan päällä ottelussa, sillä komean juoksumäärän lisäksi se voitti kolmostilanteet peräti 27–14.

– Siitä olen todella tyytyväinen, että teemme paljon tilanteita. Se on todella hyvä asia syksyä ajatellen, kun mitä vain vastustajaa vastaan saamme lähes parikymmentä kolmostilannetta.

Karttunen löysi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa nopeasti syyn sille, miksi peli kääntyi.

– Vanha vimpeliläinen sanonta kertoo, että yksitoista avausjaksolla lyönyt on juossut itsensä näännyksiin. Sitten vain korjataan hedelmät pois, hän vitsaili.

Lukko on sunnuntain jälkeen viidentenä, kun runkosarjaa on pelaamatta kaksi ottelua.

Raumalaiset jatkavat pelejään keskiviikkona, kun Otanlahteen saapuu Porin Pesäkarhut.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut