Mestarisuosikki nollasi tylysti Feran: "Emme pystyneet vastaamaan millään lailla"

Jyväskylän Kirittäret haki Raumalta pisteet lukemin 0–2 (0–3, 0–5).

| Päivitetty

Jos Rauman Feran ja Jyväskylän Kirittärien keskiviikkoista pesäpallopeliä olisi seurannut silmät kiinni, olisi silti pystynyt päättelemään, kumpi joukkue on lyöntivuorossa.

Kun lasi- tai hiilikuitumaila kohtaa pallon halutulla tavalla, syntyy omanlaisensa kipakka ääni. Kirittärien lyödessä äänimaailma kertoi usein onnistumisista, Feran hyvin harvakseltaan.

Niinpä yksi naisten Superpesiksen mestarisuosikeista kävi hakemassa Otanlahdesta pisteet lukemin 0–2 (0–3, 0–5).

Otteluun oman mielenkiintonsa toi, että Feran ja Kirittärien välillä tapahtui talvella pelaajaliikennettä.

Kirittäret sai houkuteltua Eeva Mäki-Maukolan ja Laura Toikkasen Raumalta Jyväskylään. Vastakkaiseen suuntaan saapuivat Vilma Mäkelä ja Krista Fomin.– Kirittäret pelasi hyvää lyöntipeliä, johon emme pystyneet vastaamaan millään lailla, Mäkelä tiivisti.

– Oma ulkopeli oli ihan hyvää, mutta sisäpeli tukossa, Fomin säesti.Fera sai ottelussa juoksijan kolmospesälle kuusi kertaa, kun Kirittärien vastaava lukema oli 20.

Fera koitti lukkari Venla Tanhuan johdolla laittaa parhaansa mukaan kapulaa rattaisiin, mutta varsinkin Kirittärien ykköskärki oli tilanteenrakentelussa omaa luokkaansa.

Ella Korpelan (6/7), Virpi Hukan (5/6) ja Eeva Mäki-Maukolan (5/6) kärkilyöntiprosentit olivat sitä luokkaa, että numero neljä hihassaan perässä tulleella Emma Niemisellä (9/11) oli usein edessään ajolähtöä ratkaistavana.

Ja yksi sarjan parhaista pelaajistahan otti etenijää kolmospesältä kotiin tyylikkäästi, yhteensä neljän juoksun arvoisesti.

Hän näytti, että kauden henkilökohtaiselle tavoitteelle on katetta.

– Olen sanonut, että aion olla tänä vuonna parempi kuin koskaan aikaisemmin, Rauman kautta Jyväskylään siirtynyt Nieminen vakuutti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut