Neea Lehtimäki sai ripustaa kuvansa maajoukkuepelaajien kunniaseinälle

Puolustaja on harpannut nopeaan tahtiin Panelian Raikkaan ja Rauman Lukon kautta nuorten maajoukkuepelaajaksi.

Panelian jäähallin kahvion seinältä on varattu paikka Raikkaan kasvattamille maajoukkuepelaajille.

Neea Lehtimäki muistaa, kuinka hänen alle 16- ja 17-vuotiaiden maajoukkueissa hyökkänneen veljensä Niklaksen kuvalla varustettu taulu aikanaan ripustettiin Leijona-seinälle.

Kolmilapsisen kiekkoperheen kuopus päätti tuolloin, että hänkin haluaa oman kuvansa kunniapaikalle. Se päivä koitti torstaina.

– Tuntuu mahtavalta. PaRassa tehtiin kuitenkin suuri osa siitä työstä, että on päässyt eteenpäin, Neea Lehtimäki tunnelmoi.16-vuotiaaksi naisenaluksi Lehtimäki on jo kulkenut melkoisen matkan jääkiekon perässä. Ensin Paneliasta Lukkoon ja Mestikseen Raumalle, sitten Kuortaneelle SM-sarjaan.

Kehitysaskeleet on huomannut myös Kuortaneen ja alle 18-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Jari Risku, joka valitsi Lehtimäen tammikuun MM-kisoihin Tsekkiin.

– Yksi unelma toteutui, Lehtimäki tiivistää.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut