Oilers iski päätöserässä kliinisesti ja väänsi SalBan siltaan

SalBa kärsi neljännen perättäisen tappionsa, kun Oilers haki pisteet luvuin 4-6.

Yhdeksästä viime pelistään vain kaksi pistettä saalistanut SalBa näytti Oilersia vastaan joukkueelta, jonka tappioputki ei jatku enää pitkään. Raumalaiset pitivät palloa ennakkoluulottomasti, loivat paikkoja ja pakottivat vastustajan rikkeisiin.

Antti Keskitalon, Janne Hyvösen ja Jani Lehtoniemen osumilla SalBa etenikin 3-1-johtoasemassa tauolle, mutta toisessa erässä vierailija lisäsi tahtia.

Oilers kavensi maalin päähän, mutta pelin voitto oli päätöserään lähtiessä edelleen SalBan käsissä.

- Me pelasimme ihan ok kaksi erää. Molemmilla oli paikkansa, ja lukemat olisivat voineet olla toisenlaisetkin, SalBan parhaana palkittu, 1+2-tehot tehnyt Janne Hyvönen totesi.

Kolmannessa erässä tilanne kuitenkin muuttui. Oilers ei jättänyt enää paikkojaan käyttämättä, kun taas SalBa hukkasi muutaman tekopaikan ratkaisevilla hetkillä.

- Kolmannessa erässä kaveri iski kliinisesti paikoistaan maalit, ja me jouduimme takaa-ajajiksi. Saimme vielä 6-5-pelissä kavennuksen, mutta kun olimme kolme perässä niin ei se riittänyt enää. Hyvää vääntöä oli tänään, Hyvönen tuumasi.

- Oilersin hyvät pallolliset jaksot ehkä passivoittivat. Emme tänään ihan huonosti pelanneet, mutta niin se vaan on, että parempi voittaa, SalBan päävalmentaja Petri Seppinen lisäsi.

Oilersin päävalmentaja Heikki Luukkonen kehui pelin jälkeen Raumaa pahaksi paikaksi pelata ja kehui äänekästä katsomoa. Seppinen yhtyi virkaveljen kehuihin.

- Hienoa, ettei tuo yleisö hylkää meitä tällaisessakaan paikassa. Tätä me tullaan tarvitsemaan, kun tulemme täältä takaisin, sarjajumboksi jääneen joukkueen valmentaja näki.

SalBa on pisteen päässä toiseksi viimeisenä majailevasta Steelersistä. Raumalaiset kohtaavat kolmessa seuraavassa pelissään juuri kolme edellään olevaa joukkuetta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut