Pallo-Iirot joutui lujille Pirkkalassa

Pallo-Iirojen taival kolmeen vieraspisteeseen Pirkkalan kuluneella tekonurmella oli hankala.

Pallo-Iirojen taival kolmeen vieraspisteeseen Pirkkalan kuluneella tekonurmella oli hankala. Lopussa seisoi kiitos, sillä raumalaiset pystyväit voittamaan Kolmosen kamppailun maalein 2–4 (1–1).

Pelkkä tulos näyttää hyvältä. Jälleen neljä tehtyä maalia, eikä vieläkään tahraa voittosarakkeeseen.

– Aika sekavat fiilikset tästä, Pallo-Iirojen valmentaja Kimmo Hörkkö tunnusti.

Ensimmäinen isku tuli jo aamulla. Niklas Kuusio oli loukkaantunut harjoituksissa, ja ennen vieraspelimatkalle lähtemistä valkeni, ettei hän pysty pelaamaan.

Seuraavan niitin löi PJK:n Tomi Tiira, joka upotti heti pelin alussa pallon Iiro Kosken selän taakse.

– Vastustaja pelasi hyvin omalla systeemillään. Se pelasi aika suoraviivaisesti ja osasi myös psyykata tuomaria, Hörkkö näki.

– Se vain korosti heidän juttuaan, että he pääsivät johtoon. Silloin alkoivat suut käydä kentällä ja katsomossa.

Taukoa vietettiin kuitenkin tasatilanteessa, kiitos Vasile Marchisin kylmäpäisyyden rangaistuspilkulla.

Pian tauon jälkeen Juho Patola naulasi raumalaiset johtoon, ja vaaka alkoi kallistua vieraille.

Joonas Ojasen kauden kolmas puskumaali näytti jo lopulliselta niitiltä, sillä pallo painui kolmatta kertaa PJK:n verkkoon 81. peliminuutin kohdalla.

Neljä minuuttia myöhemmin käsikirjoitus kuitenkin muuttui jälleen. Lauri Lätti pääsi ampumaan rankkaria ja sijoitti pallon varmasti verkkoon.

Pirkkalalaisten raivoisan rynnistyksen katkaisi lopulta Patola, joka pääsi Mikko Valtasen oivalluksesta läpiajoon ja viimeisteli pelin toisen maalinsa.

Yhteensä Patola on viimeistellyt tällä kaudella 11 maalia Kolmosessa. Neljässä Suomen Cupin pelissä hän osui seitsemän kertaa.

– Plussaa meille siitä, että maalit olivat hienosti tehtyjä eivätkä mitään sattumaa. Se on hyvä, että saimme kolme pistettä. Laadullisesti pelissä on parannettavaa, Hörkkö arvioi.

– Tämä oli hyvin vaikea paikka pelata. Täytyy toivoa, että PJK pelaa tuolla tavalla muitakin vastaan.

Pallo-Iirot johtaa sarjaa puhtaalla pelillä, kun kaikki joukkueet ovat pelanneet seitsemän ottelua. Raumalaisten maalisuhde on 27–5. Sarjassa toisena on TamU, joka on hävinnyt ainostaan Pallo-Iiroille.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut