"Pikku hiljaa tulossa" – Ristomatti Hakola ei ole nähnyt kohuhiihtäjä Adrian Solanon stipendiä

Lahden MM-hiihtojen venezuelalaishiihtäjä Adrian Solano lupasi kahdelle suomalaiselle 1000 euron stipendin. Jämin Jänteen Ristomatti Hakola aikoo käyttää sen lomaansa.

Jämin Jänteen Ristomatti Hakola otti tiistaina tottuneesti Rauman Posellissa Satakunnan Hiihdon päätöstapahtuman palkintojenjakovastuun.

Hänellä riittää aina hymyä, kannustuksia ja aikaa nuorille hiihtäjille. Hakolasta on noussut myös Rauman Rasti-Lukolle epävirallinen kummiurheilija.

Kulunut kausi oli Hakolalle huima, sillä saldoina olivat muun muassa 30 kilometrin perinteisen SM-kulta, neljä SM-mitalia, Suomen Cupin yksilökisan ylivoimainen voitto sekä finaalipaikka Lahden MM-ladulla sprinttikisassa.

Lahden otteet saivat luonnollisesti suurimman huomion. Yhden niistä antoi venezuelalaishiihtäjä Adrian Solano, jonka kisoihin järjesti urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuori kansalaiskeräyksen ja yhteistyökumppanien tuella.

Solanon omat urheilulliset otteet olivat vain loppukevennyksiä, mutta venezuelalainen halusi antaa ylijääneitä sponsorituottoja hyvään.

Juniorihiihdon tukemisen lisäksi hän lupasi tuhannen euron palkintoshekit sprinttihiihdon suomalaismenestyjille Ristomatti Hakolalle ja Mari Laukkaselle.

Lupauksesta on pari kuukautta aikaa, onko palkintoshekkiä jo näkynyt?

– Sieltä se on pikku hiljaa tulossa, kun vain sain laitettua tiedot eteenpäin.

Laukkanen ohjasi stipendin nuorille lupauksille, mihin oma summasi menee?

– Kai se meni jo viime viikolla Mallorcan-lomalle, jossa olin parin hiihtäjäkaverin kanssa. Stipendistä tuli toimintatonni.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut