PS Kemi tiedotti Jussi Aallon paluusta Raumalle

Länsi-Suomen tietojen mukaan Aalto siirtyy kesken kauden Pallo-Iiroihin.

PS Kemi päästi maanantaina maalitykkinsä käsistään. Jo kahdeksan maalia paukuttanut slovenialainen Filip Valencic edustaa loppukauden ajan HJK:ta.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Valencic irtosi Kemistä 30 000 eurolla.

Siirtosumma ei ole HJK:lle kova, sillä tiettävästi se hankki Alfredo Morelosin puolella miljoonalla eurolla ja kauppasi eteenpäin Glasgow Rangersille miljoonalla.

HJK hankki maanantaina myös Norsunluurannikolta kotoisin olevan hyökkääjän Jean-Jacques Bougouhin, joka siirtyi helsinkiläisseuraan venäläisestä Ural Jekaterinburgista.

PS Kemi tiedotti paitsi Valencicin poistumisesta, myös raumalaisen Jussi Aallon lähdöstä. Kemiläisseura kertoi, että Aalto palaa kotiseudulleen siviilityön pariin.

Länsi-Suomen tietojen mukaan Aalto ei ole lopettamista jalkapallouraansa vaan siirtyy kesken kauden Pallo-Iiroihin, joka järjestää tiistaina lehdistötilaisuuden edustusjoukkueensa sopimusasioista.

Käytännössä PS Kemi vei tiedotteellaan yllätysmomentin Pallo-Iiroilta, sillä Aallon liigasopimuksen purkamisen ja lehdistötilaisuuden ajankohdan välille on helppo vetää yhtäläisyysmerkit.

Aalto, 33, on viimeksi edustanut Pallo-Iiroja kaudella 2004, jolloin hän paukutti Ykkösessä 14 maalia.

Sen jälkeen mies on edustanut Veikkausliigassa HJK:ta, Jaroa, VPS:ää ja PS Kemiä sekä Ykkösessä Hakaa, TPS:ää ja KTP:tä.

Länsi-Suomi välittää 11.7. kello 14 alkavan Pallo-Iirojen lehdistötilaisuuden suorana verkkosivuillaan.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut