Rokosa jatkaa sittenkin SalBassa - "Katsotaan, miten sopeudutaan tänne"

Porilaisvahvistus aikoo muuttaa Raumalle vaimonsa Niinan kanssa.

Viime syksynä Joni Rokosan pelit Rauman SalBassa piti olla pelattu.

Niin vain porilainen pisti kuitenkin torstaina nimensä jatkosopimukseen ja aloittaa kuudennen kautensa raumalaisseuran riveissä.

Viime kauden lopulla häntä kiiteltiin jäähyväislakanassa, kun monivuotinen tehopelaaja oli kertonut vetäytyvänsä joukkueesta.

Uusi rooli jalkapalloseura NiceFutiksen toiminnanjohtajana vei häneltä niin paljon vapaa-ajan tunteja, ettei aikaa Raumalle ajamiseen ja harjoitteluun tuntunut enää löytyvän.

Täyskäännös on totaalinen, sillä tuoreen sopimuksen myötä Rokosa muuttaa Raumalle vaimonsa Niinan kanssa.

– Reissaamista Porista en olisi enää jaksanut. Katsotaan, miten sopeudutaan tänne, Rokosa hymähtää.

Rokosan lisäksi SalBa on tehnyt sopimuksen Miika Tuomisen kanssa. Vuonna 1999 syntynyt hyökkääjä on vielä B-juniori-ikäinen.

SalBa on julkaissut yhteensä 21 pelaajasopimusta. Joukkue hakee vielä muutamaa vahvistusta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut