SalBa romahti Lahdessa syvemälle karsintakurimukseen - varakapteeni toivoi jo Satakunnan derbyä

LASB oli parempi Salibandyliigan playout-sarjassa voitoin 3-1.

| Päivitetty

Niin se vain menee tänäkin keväänä, että vaikka SalBa oli kymmenen minuutin päässä suorasta säilymisestä Salibandyliigassa, raumalaisjoukkue joutuu turvautumaan viimeiseen mahdolliseen oljenkorteensa.

LASB kaatoi lauantaina SalBan neljännessä playout-sarjan ottelussa lukemin 5-4 (0-2, 1-2, 4-0). Sen turvin LASB vei sarjan otteluvoitoin 3-1.

SalBa johti kolme maalia jauhaneen ylivoimapelinsa turvin kahden erän jälkeen lukemin 1-4. Maalit menivät Henrik Rossin (2+0), Tatu Ruohosen ja Joni Rokosan nimiin.

Toisessa erässä 659-päisen kotiyleisön äänijänteitä herätteli 1-3-kavennuksellaan Juuso Kainulainen. Kolmannessä erässä hurmoksen löytänyt LASB käänsi SalBan kolmen maalin johdon vajaassa kahdeksassa minuutissa 5-4-johdokseen Julius Aaltosen (2+0), Rasmus Kainulaisen (1+1) ja Justus Kainulaisen (1+0) osumilla.

-Meille kasaantui pieniä virheitä, mutta kyllä LASB tuli ohi omalla hyvyydellään. Vähän luovuttiin pallosta liian helposti, ei kärsivällisyys ja maltti riittänyt. Joka jätkä jätti kuitenkin kentälle kaikkensa, SalBan päävalmentaja Petri Seppinen totesi.

Raumalta fanibussiin hypännyt kolmenkymmenen kannattajan ryhmä teki parhaansa auttaakseen vierasjoukkueen puolustustaistelua.

- Heistä sai paljon apua. Oli hieno nähdä, että oli bussillinen jengiä katsomossa. Harmittaa heidän puolestaan, että paskottiin housuun, SalBan varakapteeni Veli Peltonen sadatteli.

SalBan kausi jatkuu liigakarsinnoissa Divarin finaalien häviäjää vastaan. Voitot finaalisarjassa porilaisen Karhujen ja kuopiolaisen SB Welhojen välillä ovat 1-1.

- Kyllä mä lähtisin Poriin mieluummin. Luulen myös, että ne ketkä johtoportaassa rahan kanssa leikkivät, haluaisivat mieluummin reissun Poriin kuin Kuopioon, Peltonen tokaisi.

- Ja luulen, että Porissa kun pääsisi pelaamaan, niin saisi hyviä karnevaaleja. Ihmisiä kiinnostaisi lähteä peleihin molemmissa kaupungeissa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut