SalBalle myönnettiin liigalisenssi tutulla ehdolla

Viime vuosien tapaan lisenssi edellyttää yhden ottelun pelaamista muualla kuin 500 katsojaa vetävässä Kauppiksen salissa.

Rauman SalBalle myönnettiin odotetusti liigalisenssi Salibandyliigan myös kaudelle 2017–18. Viime vuosien tapaan lisenssi edellyttää yhden ottelun pelaamista muualla kuin 500 katsojaa vetävässä Kauppiksen salissa.

– Kaukalohan meillä on täysimittainen, ja se mittautetaankin kauden aikana vähintään kerran. Katsomokapasiteetti jää vajaaksi vaatimuksista, joten sen takia viemme taas yhden ottelun toiselle peliareenalle, SalBan manageri Mika Puhakka kertoi seuran verkkosivuilla.

Missä tuo yksi ottelu tullaan pelaamaan, on vielä kysymysmerkki. Toistaiseksi SalBa on täyttänyt ehdon viemällä yhden kotipelin Uudenkaupungin Pohitulliin.

Länsi-Suomi kertoi aiemmin, että SalBa neuvottelee yhden ottelun järjestämisestä Rauman jäähallissa.

– Siitä ei tosiaan ole vielä mitään päätöksiä. Hyviä vaihtoehtoja on, ja keskusteluja on käyty. Tällä hetkellä mitään varmaa tietoa ei kuitenkaan vielä ole. Tavoite on saada kesän aikana asia selväksi, Puhakka pyöritteli.

SalBan 19 sopimuspelaajan ryhmä on käynnistänyt kesäharjoitukset. Seura lupaili myös vielä uusia sopimusuutisia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut