Salosen veljekset puhalsivat puhtia raumalaiseen potkunyrkkeilyyn

Toki hampaat irvessäkin treenataan, kun sille on tarvetta, mutta aina pilke silmäkulmassa. Sen takia harrastajat meillä pysyvät, kertoo Mikko Salonen.

Kun potkunyrkkeilyn nuorten Suomen mestari Fanny Dunder kolmisen vuotta sitten meni ensimmäisen kerran RJS Samurain peruskurssille, hän muistaa olleensa ainoa tulija.

Nykyään kiinnostuneita on enemmän. Potkunyrkkeily on yli 50 harrastajallaan seuran suosituin laji, kertoo Samurain perustaja Aulis Pihlajamäki. 

Kiitos kuuluu pitkälti Salosen veljeksille Mikolle ja Karille. SM-mitalejakin otelleet kaksoset ovat vetäneet raumalaista potkunyrkkeilyä onnistuneesti.

– Harrastajien määrä on kasvanut muutamassa vuodessa todella paljon. Varmasti yksi syy sille on kamppailulajien näkyvyys. Kun suomalaiset ottelevat vapaaottelussa UFC:ssä, niin se tuo harrastajia myös potkunyrkkeilyyn, Mikko Salonen pohtii.

Toki Raumalla on osaamistakin. Mikko Salonen itse pääsi hiljattain ottelemaan potkunyrkkeilyn ammattilaisillassa ja on vieraillut myös maajoukkueleireillä. Hän laskee Samurain ottelijoiden napanneen muutaman vuoden sisään kahdeksan SM-mitalia.

Tänä keväänä 81-kiloisten SM-hopeaa otti Antti Saarnio, joka auttaa Mikko Salosta valmennushommissa, kun Kari-veljellä on ollut iloisia isyyskiireitä.

– Potkunyrkkeilystä saattaa jollakulla olla sellainen kuva, että ensimmäisen kerran salille tulijaa mukiloidaan kunnolla. Se ei todellakaan pidä paikkaansa meillä, enkä usko, että missään muuallakaan, Saarnio huomauttaa.

Hän muistuttaa, että kysymyksessä on monipuolinen treenimuoto.

– Meilläkin on täällä ikähaarukka 17–60+ vuotta. Se jo kertoo, että laji sopii kaikille.

Salosen mukaan Samurain harjoitussalilla suurin vahvuus on aina ollut hyvä tunnelma ja meininki.

– Treeneihin on helppo tulla. Toki hampaat irvessäkin treenataan, kun sille on tarvetta, mutta aina pilke silmäkulmassa. Sen takia harrastajat meillä pysyvät, Salonen sanoo.

Lisätietoa RJS Samurain nettisivuilla>>

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut