Suunta Pori-Rauma tarkoitti Itä-Länttä Meea Lehtiselle - Feran pelaaja valittiin ensimmäiseen aikuisten arvo-otteluunsa

Feran B-tytöistä arvo-otteluun kelpasi kolme pelaajaa ja pelinjohtaja.

| Päivitetty

Meea Lehtinen ei viime kauden päätteeksi saanut Pesäkarhuilta jatkosopimusta, mutta Raumalla hänet otettiin avosylin vastaan paluumuuttajana.

Vaihdos tarkoitti mestaruusjahdista luopumista, mutta samalla isoa roolia Ferassa.

Raumalaisseuran paidassa Lehtinen on päässyt alkukaudella niin hyvin esiin, että hän saa pukea kesäkuun lopussa toisenlaisenkin peliasun ylleen. Edessä on uran ensimmäinen aikuisten arvo-ottelu, Itä-Länsi.

– Onhan se hienoa. Viimeksi olen pelannut B-tyttöjen Itä-Lännessä kuusi vuotta sitten, joten on kyllä hienoa päästä mukaan, Lehtinen myhäilee.

B-tyttöjen Itä-Länteen Fera sai mukaan kolme pelaajaa. Joensuun arvo-ottelussa Lännen paitaan pukeutuvat Jasmin Andreasen, Tinja Töyrylä ja Heini Viitanen.

Lisäksi joukkueessa pelaa Feran kasvatti, tällä kaudella Mansea edustava Henna Suominen.

Lännen pelinjohtajana toimii Feran B-tyttöjen viuhkamies Joni Järvinen.

Itä-Länsi-tapahtuma järjestetään Joensuussa 29.6.–1.7.

Naisten Itä-Lännen kokoonpanot: 

  • Länsi: Meea Lehtinen (Fera), Emilia Itävalo (Pesäkarhut), Henna Juka (Pesäkarhut), Jenna Kammi-Rahnasto (Lapua), Laura Kerola (Seinäjoki), Janette Lepistö (Lapua), Emilia Linna (Pesäkarhut), Susanne Ojaniemi (Pesäkarhut), Netta Rummukainen (Seinäjoki), Silja Syrjälä (Lapua), Tanja Tuomela (Lappajärvi), Minttu Vettenranta (Pesäkarhut), Emmi Viitala (Lapua).

  • Pelinjohtajat Sami Österlund (Pesäkarhut), Tomi Niskanen (Lapua). Joukkueenjohtaja Daniela Tanhua.

  • Itä: Kirsi Ala-Lipasti (Manse), Virpi Hukka (Kirittäret), Mira Kolehmainen (Manse), Essi Kylli (Kempele), Susanna Kylä-Kause (Manse), Elina Kärsämä (Lipottaret), Eveliina Lämsä (Lipottaret), Eeva Mäki-Maukola (Kirittäret), Emma Nieminen (Kirittäret), Henna Peltokangas (Manse), Iiris Puskala (Kempele), Senni Sallinen (Manse), Marjukka Urpelainen (Kirittäret).

  • Pelinjohtajat Seppo Salmela (Lipottaret), Antti Yli-Saunamäki (Hyvinkää). Joukkueenjohtaja Kaisa Salmela.

B-tyttöjen Itä-Lännen kokoonpanot: 

  • Itä: Johanna Karjanlahti Siilinjärven Pesis, Mari Kemppainen Kajaanin Pallokerho, Sara-Ella Kemppainen Kempeleen Kiri, Laura Korkala Kempeleen Kiri, Ella Korpela Kirittäret, Roosa Lappalainen Siilinjärven Pesis, Annika Linna Kempeleen Kiri, Hanna Toivanen Joensuun Maila, Iida Tossavainen Oulun Lipottaret, Sofia Tuovinen Tyrnävän Tempaus, Aino Vapaavuori Roihu, Elina Väre, Pesä Ysit.

  • Pelinjohtaja Erno Tuomainen Siilinjärven Pesis, 2. pelinjohtaja Joni Karppanen Kirittäret, valitsija/joukkueenjohtaja Jutta Surakka Joensuu.

  • Länsi: Venla Ahola, Hämeenkyrön Räpsä, Anna Ala-Kauhaluoma Janakkalan Jana, Jasmin Andreansen Fera, Anni Heikkilä Janakkalan Jana, Roosa Hussa Seinäjoen Maila-Jussit, Senni Korhonen Janakkalan Jana, Siiri Leppänen Hämeenkyrön Räpsä, Elli Mertaniemi Lapuan Virkiä, Selina Saarenmaa Seinäjoen Maila-Jussit, Henna Suominen Manse PP, Tinja Töyrylä Fera, Heini Viitanen, Fera.

  • Pelinjohtaja Erno Tuomainen Siilinjärven Pesis, 2. pelinjohtaja Joni Karppanen Kirittäret (Jyväskylä), valitsija/joukkueenjohtaja Jutta Surakka Joensuu.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut