Toisen jakson alun tyrmäysisku kaatoi Lukon

Raumalaiset saivat Lappeenrannasta yhden sarjapisteen.

Lukon pesäpallonaiset näyttivät ottavan heti luulot pois Pesä Yseiltä. Henna Suominen, Kaisa-Maija Rosvall ja Eeva Mäki-Maukola heiluttivat tahtipuikkoa, kun Lukko hoiteli ensimmäisen jakson tyylikkäästi kotiin.

Suominen löi kaksi juoksua, Mäki-Maukola toi kaksi, Rosvall löi yhden ja toi yhden.

Yksi juoksu syntyi harhaheitolla. Pesä Ysit ei saanut edes kolmostilannetta.

– Se oli sitä meidän normaalia peliämme. Hyvää ulkopeliä, ei tilanteita vastustajalle, Lukon pelinjohtaja Tuomo Pekkala tiivisti.

Sitten tuli todellinen tyrmäys. Pesä Ysit aloitti toisen jakson sisällä ja murjoi Lukon ulkokentästä kuusi juoksua.

Ensin löi läpi Anna Hellsten, sitten Jenna Auvinen. Molemmat kiersivät kunnarin ja kotiuttivat samalla kaksi etenijää.

Lukko ei pystynyt vastaamaan, ja toisella sisävuorollaan Pesä Ysit teki vielä seitsemännen juoksunsa.

– Kaksi läpilyöntiä, ja se oli siinä. Tai eihän se ollut, mutta niillä lyönneillä ne sen voittivat, Pekkala totesi.

– Jälkimmäinen niistä oli tilanne, jossa vastustaja lähti lyömään koppia. Siitä tulikin kupperi ja kaksi juoksua. Ei tuollaisia meitä vastaan ole tapahtunut. Eikä saa tapahtua.

Lukko yritti kiriä. Laura Toikkanen kiersi kunnarin, Henna Suominen kotiutti Toikkasen ja Enni Kylä-Kause löi Niina Jokisen kotiin.

Lukkari Jenna Kammi-Rahnasto sai tuuletella vapaataivaljuoksua, kun hänen virkasiskona Noora Patrikainen antoi kaksi väärää.

– Lähdimme hyökkäämään ja saimme tilannetta päälle. Kotiutuksista vain tuli paloja, Pekkala kertasi.

Kotimatkalle Lappeenrannasta raumalaiset lähtivät kotiutumaan 2–1 (0–4, 7–4, 2–1) -tappio niskassaan.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut