Uudenkaupungin Enni Jalava pohjusti hopeasuorituksen - "Oli ihan mahtavaa"

Suomalaiset päättivät opiskelijoiden MM-suunnistukset osaltaan upeasti ja voittivat kaksi mitalia.

Kuortaneella järjestetyt opiskelijoiden MM-kisat päättyivät lauantaina käytyihin viesteihin. Suomalaiset päättivät kisat osaltaan upeasti ja voittivat kaksi mitalia.

Suomen naisten kolmikko Enni Jalava–Sanni Kivelä–Alexandra Enlund suunnisti jännittävän viestin hopeamitalisteiksi.

Uusikaupunkilainen Jalava siirtyi osuuden puolenvälin paikkeilla vetämään letkaa ja toi Suomen viestin vaihtoon avausosuudelta kärjessä.

– Oli ihan mahtavaa. Heti kun lähdin juoksemaan, tuntui tosi hyvälle vaikka alkuverkassa ei tuntunut. Pitkästä aikaa tuli hyvä suoritus. Nyt oli jotenkin näyttämisen halu kun edelliset päivät meni vähän huonosti, Jalava kertasi suoritusta.

Myös ankkuri Enlund kävi keulassa, mutta viimeisten rastien virheet kostautuivat ja Norja nousi mestariksi 13 sekunnin erolla.

– Tein aika tasaisen suunnistussuorituksen ja olen siihen tyytyväinen. Yleisörastin jälkeen tuli pari virhettä ja luulin että Norja on jo kaukana. Yllätyin, kun näin norjalaisen loppusuoralla. Tämä oli hyvä päätös kisoille, Enlund totesi maalissa.

Suomen miesten hopeajoukkueessa juoksivat Aleksi Anttolainen, Aleksi Karppinen ja Eetu Savolainen. Norja pääsi juhlimaan myös miesten viestin voittoa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut